Jos olisin napannut Utaimen bussilukemisiksi, olisin tyytyväinen matkaani. Lehti yllättää positiivisesti monta kertaa, ja jutut on kirjoitettu hyvin. Aiheita jää miettimään.
Verkkolehti täydentää printtiversiota hyvin, pätkät toimivat itsenäisinä mutta etenkin kannustavat lukemaan lehdestä lisää.
Kansi
Sirkuskuva kannessa herättää kiinnostuksen. Pubijuttu antaa lupauksen hauskuudesta, Santeri Valkamo puolestaan vaikuttaa loistoaiheelta. Vain kehitysvammaiset tuntuu aiheena vähän pliisulta. Osin se johtuu otsikoinnista ja hiukan kliseisestä kansinostosta. Tämäntapaiset aiheet ovat hankalia, niihin tahtoo aina tarttua sanontoja ja asenteita, jotka etäännyttävät lukijaa.
Jäin miettimään kannen kielikuvia. Voikohan painovoimalla leikkiä? Entä vannotaanko perinteisiin? Minä olisin varmaan uskonut perinteisiin ja nostanut sirkusjutun otsikoksi jotain konkreettisempaa – ingressin lauseistakin olisi riittänyt toinen, nyt sanonnoilla leikittely uhkaa kääntyä itseään vastaan.
1. aukeama
Pääkirjoitus käsitteli isoa aihetta. Se kannatti. Ei tullut ”nyt se yritti liikaa” -oloa, asia pysyi kirjoittajan otteessa.
Lukihäiriö-juttu oli selkeä ja kiinnostava. Olisin lukenut lisääkin: Miksi lukihäiriöisiä hakijoita on aiempaa enemmän? Onko myös uusissa opiskelijoissa aiempaa enemmän lukihäiriöisiä?
Pormestariasia erinomainen päivitys, ei-tamperelainenkin pysyi mukana. Sitä jäin miettimään, miksi juuri skp:n edustaja kommentoi asiaa. Ehkä sen olisi voinut sivulauseessa perustella.
Uutisputken pätkät olivat kiinnostavia, hienosti valittu! Yllätyin ja viisastuin. Olin mm. aina luullut, että sydänkohtauksiin kuollaan kuumalla ilmalla. Ovatko turkisteinit ihan totta vaiko vain kauppiaan propagandaa? Jos ne ovat totta, niin tehkää niistä juttu!
Jos jotain parantamisen varaa pitää löytää, niin tässä muutama asia: Puheloisen ehdotusta veroasiasta olisi voinut kerrata toisenkin lauseen verran, jotta se olisi palannut paremmin mieleen. Neuvolajuttu olisi kaivannut ehkä yhden lauseen kovaa konkretiaa siitä, miten elämäntavat paranivat neuvonnan ansiosta. Opettajajutussa purskahdin nauruun kohdassa ”Varsinkin erityisopettajana työskenteleminen on haitallista”. ”Elämä tappaa” -tyyli toimi tässä huumorina, mutta kannattaa muistaa, että kärjistäminen ja rankka uutistyyli voi johtaa myös ylidramatiikkaan.
Näin lehti tehtiin -pätkä oli hauska. Yleensä inhoan tämäntyyppisiä palstoja, sillä ne ovat älytöntä työnteon glorifiointia. Nyt pystyin samastumaan kirjoittajan vastentahoisuuteen.
Avioituminen ulkomaalaisten kanssa oli kiinnostava teksti, jossa oli paljon asiaa. Jutun kärkeä jäin miettimään. Minut jutussa yllätti lähinnä se tieto, että puolisot työllistyvät niin hyvin. Olisiko sen voinut nostaa kärkeen? Johtui varmaan myös aukeaman muista jutuista, että olisin kaivannut tiukempaa uutisalkua.
Jäin myös pohtimaan, miksi aiheesta oli tehty juttu juuri nyt. Jos jokin konteksti oli olemassa, siitä olisi voinut tehdä faktalaatikon. Sekin olisi lisännyt jutun uutismaisuutta.
2. aukeama
Ammatiltaan sotilas oli erinomaista luettavaa. Faktaboksi sitoi sen aikaan, repparialku toimi eikä kehäloppu tuntunut päälle liimatulta. Teksti ei osoitellut, vaan totesi. Se jätti lukijan hyvällä tavalla pohtimaan Santeria ja hänen motiivejaan mutta myös koko puolustusvoimia.
Suutariotsikko ehti ärsyttää minua, mutta onneksi sille oli kate jutussa ja se ilmeni heti, kun aloitti lukemisen. Kielikuvien kanssa kannattaa olla varovainen… Juttu itsessään oli hyvä, olisin lukenut sitä lisääkin. Esimerkiksi työllistymisluvut olisivat kiinnostaneet. Jutun loppuhenkosen olisi voinut jättää pois. Useimmilla kirjoittajilla on tapana kirjoittaa jonkinmoinen kohotus, päätelmä tai tiivistys juttunsa loppuun. Ei kannata. Lopettakaa jutut siihen, mihin ne luontevasti loppuvat. Se on se tehokkain loppu.
3. aukeama
Kehitysvammaisuus-juttu hämmensi. Aihetta olisi pitänyt vielä rajata ja miettiä, sillä se todella on laaja ja monella tavoin hankala lähestyttävä. Laatikkojutun aihe tuntui oudolta – luulin ensin, että Joonan vanhemmista toisella on jokin vamma. Joona-jutussa hämmästyin sitä, että down-lapsen saaminen tavalliseen kouluun oli ollut vaikeaa. Miten Tampere sitten on järjestänyt vammaisten lasten opetuksen? Miten se on järjestetty muualla? Entä nyt, kun erityisoppilaita integroidaan tavallisiin luokkiin? Olisin kaivannut lisää perusteluja.
Kun luin Utaimen verkkolehden vammaisuusjutun, yllätyin iloisesti: se toimi mainiosti, erinomainen pätkä! Mutta sen jälkeen olisin toivonut saavani lukea printtilehdestä lisää nimenomaan vanhemmista, jotka ovat kehitysvammaisia. On todella hankalaa käsitellä näin tiiviissä paketissa sekä lapsen että vanhemman kehitysvammaisuutta, kahta aivan erilaista tilannetta.
Vaikeaan aiheeseen tarttuminen on rohkeaa. Nyt ei pidä antaa periksi vaan jatkaa. Kun asia on jo tuttu ja aiheen rajaaminen onnistuu, seuraavasta jutusta tulee hyvä!
4.–5. aukeama
Sirkusjutussa on hyvä meno. Aihe on niin reipas, että teksti kantaa jo sen voimalla. Jos sitä haluaisi miettiä hiukan pidemmälle, voisin nostaa kärkeen ja punaiseksi langaksi yhteistyön. Yleensä sirkusta ajatellessa tulee mieleen yksilöiden taidokkuus, yhteistyö olisi siksi yllättäväkin näkökulma. Jutun olisi voinut avata kuvauksella siitä, miten Saana Leppästä kuljetetaan käsien varassa.
Reportaasista tulee tehokas, kun siinä kertoo, mitä aistii – eikä mitään muuta. Silloin kaikki tulkinnat jäävät lukijan tehtäväksi, ja silloin lukijassa syntyy tunteita.
Kannattaa miettiä, miten esimerkiksi harjoittelun päämäärätietoisuus ilmeni. Mitkä konkreettiset asiat olisivat kuvanneet sitä?
Tästäkin jutusta olisin ehdottomasti jättänyt loppuhenkosen pois.
6. aukeama
Täydellisen riimin etsijä oli lehden hauskin ylläri. Hyvä juttu herkullisesta tyypistä, tästä olisi lukenut pidemmänkin tarinan. Mutta jälleen: viimeinen lause pois!
Katukriitikot oli gallupiksi oikein hyvä. Vastaajilla oli fiksua sanottavaa. Näiden suola on silti aina se tyyppi, jonka mielestä alle kahden tonnin tuloilla on köyhä. Yleensä sen sanoo eläkeikää lähestyvä, hyvinvoivan näköinen mies, joten tällä kertaa gallup sisälsi myös yllätyksen.
Verkkolehtiasia toimi nettijutussa paremmin kuin printissä. Printin teksti jäi hiukan ilmaan (esim. Aamulehden kanta olisi kiinnostanut) ja kuvituskuva oli turhankin rautalankaa. Netissä teksti toimi.
Leffajuttu verkkolehtien vieressä pani miettimään, olisiko pitänytkin tehdä juttu ihmisten mediakäyttäytymisestä. Se olisi kiinnostavaa.
Gradu paketissa on hyvä keksintö, ja toteutus toimi. Lämpenee oli hauska, mutta jälkimmäisen kappaleen olisi voinut jättää pois. Luottakaa lukijoihin, kaikkea ei tarvitse selittää.
Mediapelissä oli tärkeä aihe. Mutta eikö siitä todella ole kirjoitettu Suomessa mitään? Tätä jäin epäilemään, sillä jostain olen asiasta tai kuullut (ruotsalaisista lehdistä?). ”Kukaan ei ole kirjoittanut” -väitteiden kanssa kannattaa olla varovainen, sillä kaikki tehdyt jutut eivät löydy googlaamalla. Mutta totta, tästä asiasta olisi varmasti pitänyt kirjoittaa enemmän.
7. aukeama
Maahanmuuttajajutussa kiinnostuin niin paljon zapoteekista, että minulle olisi riittänyt hänen tarinansa. Usein onkin niin, että jutut paranevat, kun rajaa rohkeasti ja jättää jopa tehtyjä haastatteluja käyttämättä tai käyttää niitä vain taustoina. Tämä kiinnosti myös siksi, että suomalainen ihmisoikeustarkkailija Jyri Jaakkola tapettiin Oaxacassa. Oliko hänellä joku kytkös jutussa haastateltuun henkilöön?
Pubivisailuteksti oli hyvä, mutta aiheesta pitäisi tehdä iso reppari! Tämän jutun helmi oli graafi, johon kisat on koottu. Oivaltavaa ja hauskaa palvelujournalismia. Nettijuttu täydensi hyvin.
Näin koin on erinomainen teksti, jossa omia kokemuksia ja ajatuksia on osattu käyttää oikeassa mittakaavassa, niistä ei ole yritetty tehdä suurempia kuin ne ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti