maanantai 18. helmikuuta 2013

Kimmo Penttinen (6/2013): "Rohkeasti lähemmäs!"


Utaimen 6/2013 kuvat arvioi Aamulehden ja Alma aluemedian valokuvaaja Kimmo Penttinen:

Kansi on kuvatarjonnaltaan hyvin tasapainossa. Lähikuva, puolivartalo sekä aihekuva ovat kauniisti omilla paikoillaan.

Pääelementtinä toimiva pääkuva on myös hyvin rajattu, rauhallinen ja osoittelematta mielenkiintoa herättävä.

AUKEAMA 2-3:
Kasvot  kiinnostavat lukijoita aina. Olisin halunnut nähdä Niina Pietikäisen kasvoillaan. Nyt nimettömän työnhaun kuva on tårta på tårta tekstin kanssa.

Sammon lukion kuva on muuten hyvä uutiskuva, mutta pieni tarkastelu paljastaa, että taustalla henkilöt ovat käsivarret paljaina. Kuvakulmaan selkeämmin kasvot. Ei takaa vasemmalta.

AUKEAMA 4-5:
Vilma Rautiaisen kasvot jäävät harmillisesti hiusten peittoon. Rohkeasti lähemmäs.

Paljasjalkakenkä jutun kuvitus toimii. Kuvakulman valinta on poikkeuksellinen ja hyvän apukuvan kanssa se herättää lukijan mielenkiinnon. Hyvä.

AUKEAMA 6-7: Miina Maasolan kuva on selkeä henkilökuva. Hieman kuvan tekniikkaa miettiessäni jäin ihmettelemään syväterävyysalueen niukkuutta. Onko kyseessä erittäin valovoimainen objektiivi vai onko kuvan etualan syväterävyys tehty Photoshopilla?

Taka-alalla blur tietenkin toimii. Etuosan blurrausta tulisi vältää, jos kuvakulman valinnalla on tarkoitus johtaa katse kohteeseen miljöötä käyttäen.

AUKEAMA 8-9:
Tässä syväterävyys toimii, koska kohde on lähellä ja kuvakulma harkittu hyvin. Hieno kuva.

AUKEAMA 10-11:
Täällä on mielestäni taitollinen ongelma.  Muovipäät s.10 etualalla hajottavat kokonaisuuden ja vievät asiaa iholta pois. Yksi selkeä yleiskuva kohteesta ja tekijästä tilalle. Muut  kuvat todella tiukkoja lähikuvia ja yksityiskohtia veisivät tarinan iholle paremmin.

AUKEAMA 12-13:
Enbuske toimii parhaiten syvättynä.
Pidän myös rohkeasti omaan tyyliin piirretystä Seagalista.

SIVU 14:
Täyttää kuvajournalismin vaatimukset hyvin. Mennään paikalle ja todennetaan asia.  Kuvat tukevat hyvin tekstiä ja teksti kuvia. Näistä on todella vaikeata saada ”super” mielenkiintoisia kuvia.

SIVU 15:
Oikein hyvä kuvituskuva. Hyvä rajaus. Yksinkertaisen konstailematon toteutus.

SIVU 16:
Loistava idea. Hienoa, että tällaisella visuaalisella suunnittelulla on tällainen areena!
 

Salla Paajanen (6/2013): "Uutisen rakenne hallussa, kirjoittaminen sujuu"


Utaimen 6/2013 arvioi YLE Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Salla Paajanen:

Utaimen nuoret kirjoittajat voisivat mielestäni olla töissä ammattilaisten rinnalla ihan missä tahansa viikko- tai päivittäisjulkaisussa. Uutisen rakenne on halussa, kirjoittaminen sujuu, ja ideointikykyä näkyy riittävän mielenkiintoisiin omiin aiheisiin. Mutta koska maailma, saati toimittaja, ei ole koskaan valmis, niin luin pyynnöstä uuden Utaimen siihen malliin, että voin antaa palautetta joka tekstistä. En puutu lehden kokonaisrakenteeseen, sillä omista sanomalehtivuosistani on jo 25 vuotta. Yksittäisten juttujen visuaalisuus kuitenkin kiinnostaa, koska televisiossa joutuu kuvaa miettimään koko ajan. 

Seuraavanlaista nillittämistä saisitte osaksenne ainakin Ajankohtaisen kakkosen viikkokokouksessa.

Aukeama 2-3

Avaus: Kirjoittaja tavoitti oman ajattelunsa vasta palstan loppupuolella, alkuosa tekstiä oli lähinnä uutiskertausta. Tuo oma oivallus olisi voinut olla koko tekstin lähtökohta: paavien korkea ikä - mitä koko roomalaiskatoliselle kirkolle merkitsee, kun korkeinta valtaa käyttävät vanhukset. 

Rasismitutkijat: Ylen julkaisemasta uutisesta olisi voinut ottaa kunnolla askeleen eteenpäin, ja keskittyä tamperelaistutkijoiden kokemaan häirintään. Ylen uutinen oli jo vanha uutinen, omaan jatkonäkökulmaan olisi voinut luottaa enemmän. Häirinnästä olisi myös pitänyt pyytää konkreettisia esimerkkejä. Miten tutkijoita oikein on häiritty? Esim. muutama nettisolvauksen sitaatti juttuun mukaan?

Nimetön työnhaku: Onko Helsinki jo aloittanut, vai vasta aloittamassa nimettömän työnhaun kokeilun Nuorisoasiainkeskuksessa? Uutinen jää heti alkuun faktoiltaan epätäsmälliseksi, vaikka sinänsä on sujuvasti kirjoitettu.

Sammon palelevat lukiolaiset: Puhutteleva kuva! Sammon koulun tehokas ilmastointi pani itseni miettimään sähkönkulutuksen sijaan tuhansia suomalaiskouluja, joissa on sisäilmaongelmia, jopa homehaittoihin asti. Pidän jutun lähtökohdasta: aihetta oli ehdotettu toimitukselle, ja se myös toteutettiin. 

Yksityislääkärit: Mikä on uutisen lähde? Mihin taksauutisointi perustuu? Jos uutisen kirjoittaa lähdettä mainitsematta, krediitit menevät kirjoittajille. Seuloivatko Aapo ja Milla koko maan yksityislääkäritaksat, ja malttoivat tiivistää uutissaaliinsa kaksipalstaiseksi uutiseksi…

Lukiolaisten vapaaehtoistyö: Edunvalvontaan liittyvät julkilausumat ovat uutistyön peruskauraa. Pätevästi rakennettu pikku-uutinen.

Mäkkärin työnhaku: Hakijamäärän vertaaminen teatterikorkeaan oli vetävä vertaus aloituksessa. Se oli jopa niin kiinnostava ajatus, että aiheesta olisi voinut lukea pidemmänkin jutun verran: millaiset hakijat mäkkärille lopulta pääsevät? Ketju on leimattu suorastaan paskaduuniksi, mutta sinnepä ei päästäkään noin vain töihin. 

Julkisissa sattuu vahinkoja: Halusiko otsikon kirjoittaja saada lukijan pohtimaan housuunkakkaamisen yleisyyttä julkisessa liikenteessä? Onnistui. Ylioppilaslehden kakkagate on tehnyt tehtävänsä. 

Miehet ja naiset hoitoon eri syistä: Erityiskiitokset siitä, että nyt on muistettu mainita uutisen lähde, THL!

Aukeama 4 - 5

Yhteissoitto: Mielenkiintoinen näkökulma soitonopiskeluun, ja lyhyeen juttuun on saatu mahtumaan aiheesta kaikki oleellinen. Mutta miksei kuva tue jutun sisältöä? Yhteissoiton ilostahan tässä oli kyse, eikä tavallisesta soittotunnista. 

Valopuku: Virkistävä poikkeus iänkaikkisten vanhojen päivä -juttujen joukossa. Tyttöjen valmistelujen kilpavarustelu on viety ihan äärilaitaan, tämä pukuhan alkaa muistuttaa jo Miss Universum -kisojen fantasia-asuja ledeineen ja sähköasennuksineen. Isäkin olisi ollut kiva saada kuvaan myhäilemään tyttären puvulle. Satiinimekko ja sähkötyökalut? Olisiko mekko voitu kuvata hämärässä, valot loistaen?

Paljasjalkakengät: Erinomainen terveysjuttu, jonka kuvat ovat toimiva osa kokonaisuutta. Haastateltava älytty kuvattu jalat edellä, toimii.

Miina Maasola: Utaimessa on todella kauniit kuvat Miinasta tiiliseinää vasten, ja jutun taitto miellyttää silmää. Mutta itse juttu sitten on kyllä melkoinen kliseesitaattien kokoelma ja silkkaa diibadaabaa. Oliko toimittaja tarpeeksi miettinyt etukäteen, miksi juttu tehdään? Miina Maasolan työstä olisi voinut saada kunnon konkretiaa irti oikeanlaisilla kysymyksillä. Jos kysyy liian yleviä, saa yleviä ja ympäripyöreitä vastauksia. Maasola on kahdessa ensi-iltaelokuvassa, ja hänellä on myös yksi päärooleista Kolmen naisen kohtauksissa Teatteri Siperiassa. Tiedän, että tuon roolin rakentamisessa oli ainutlaatuinen työprosessi. Näistä olisi pystynyt repimään irti kunnon puhetta työnteosta. Ja vielä viimeinen haaste jutun tekijälle: olitko nähnyt Miinan elokuvat, jotka mainitsit? Kun tekee henkilöjuttuja, kannattaa nähdä vaivaa taustoihin. Jos tekee juttua kirjailijasta, on syytä lukea muutama kirja. Ja jos tekee juttua näyttelijästä - kannattaa mennä teatteriin tai elokuviin, ja nähdä omin silmin, kuinka tämä työskentelee. 

Gradua vaille valmis: Yliopistolta luulisi löytyvän numerofaktaa keskeneräisten gradujen määrästä? Nyt jutussa oltiin liikkeellä mutulla ja löyhillä esimerkeillä. Yliopistolla on tarve saada opiskelijat valmistumaan entistä reippaammin, ja tukiryhmiä aloitellaan, mutta Vesa Korhonen olisi pitänyt pistää tiukille, ja vaatia häntä kertomaan kuinka moni todella siihen isoon g:hen kompastuu Tampereen yliopistossa. Numeroissa voisi piillä suorastaan uutinen.

Aukeamat 8 - 11

Vieras iholla: Hyvä aihe, hyvät kuvat. Tähän juttuun sopi näkökulmana toimittajan oma ääni: miltä tuntuu olla tyhjä kangas, maalaamaton taulu. Jutun toinen päähenkilö on kuitenkin bodypaintingin Suomen mestari Elina Kymäläinen, eikä toimittaja ymmärrettävästi voinut tätä seikkaa sivuuttaa. Lopputulos ei sitten ollutkaan täysin tasapainossa, koska  samassa jutussa haluttiin esitellä myös taiteilijaa ja bodypaintingia, eikä pysytty ingressissä luvatussa näkökulmassa. Olisiko ongelma ratkennut, jos toimittajan iholle olisi päästetty tuntemattomampi bodypaintingin tekijä? Tekstissä pidin erityisesti ilmaisusta: “kimallan kuin my little pony.”

Aukeama 12 - 13 Media

Tuomas Enbuske: Hauska idea ja toteutus. Seurantaan saatu tiivistettyä Suomen twitter-paavista kaikki olennainen. Suorastaan minihenkilökuva!

Steven Seagal: Lystikäs pikku havainto maailmanmenosta, mutta mikähän mahtaa olla Utaimen lähde… 

Avokado-pasta: Hyvää perustyötä. On havainto, että pastahitin täytyy näkyä myös kaupoissa, ja on osattu esittää oikeat kysymykset oikeille henkilöille.

Tappajatiaiset: Suomen kieleen on saatu taas uusi termi. Tappajatiaiset ovat olleet  tappokamaa netissä, ehdoton poiminta palstalle. 

Katukriitikot: Ajankohtainen gallup-aihe, josta jokaisella varmasti mielipide. Nappivalinta.

Gradu paketissa: Tässäpä täsmällinen, ja palstan kriteerit täydellisesti täyttävä puristus S/M-ilmiöstä..

Lämpenee: Euroviisupisteitä odotellessa! Näinhän tämä on nähtävä.

Mediapeliä: Tällaista tilastotietojen havainnollistamisen kykyä tarvitaan toimittajan työssä jatkuvasti. Tästä sopii jatkaa.

Aukeama 14 - 15

Olipa kerran aikuinen: Erinomainen otsikko, ja johdanto juttuun, kuvat tukevat kokonaisuutta. Rakenteen dramaturgia toimii, ja Erkki Cannelinin kokemus kuljettaa satutuokion kulkua. Hänen ilmeensä valokuvassa todistaa, kuinka satu kolahtaa jopa aikuiseen mieheen.   

Salaiset rakkaudenjulistukset: Oivallinen vertaus netti - puunrungot/puistonpenkit, ja löydetty ainakin minut yllättänyt nettisaitti. Enpä tiennyt moisesta. Jutun alapuolelle taitettu rakkauskalenteri täydentää Utaimen ilmestymispäivän rakkaudenhuuruisen Valentinus-tematiikan.    

Näin koin: Mainio kolumni nuoren miehen yllättävästä korkeakulttuurikokemuksesta. Lukijan mielessä oli HS Kuukausiliitteen Ilkka Malmbergin taannoinen yritys ymmärtää korkeakulttuuria Kaija Saariahon musiikin muodossa. Aapo Laakso koki katarsiksen, toisin kuin vanhempi kollegansa. Ja lopussa vielä kiitokset äidille… ahh.


Salla Paajanen on tv-toimittaja YLE:n Ajankohtaisessa kakkosessa. Hän on työskennellyt uutis- ja ajankohtaistoimittajana YLE:ssä ja MTV3:ssa yhteensä 25 vuotta. Uransa hän aloitti vuonna 1982 sanomalehti- ja radiotoimittajana. Salla Paajanen on saanut Bonnierin suuren journalistipalkinnon vuoden 2010 journalistisesta teosta, oltuaan A2 Homoillan käsikirjoittaja ja toimittaja.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Jussi Leinonen (5/2013): "Sieltä se pönötys sitten tuli..."


Utaimen 5/2013 kuvat arvioi Lapin Kansa Jussi Leinonen:

Kansi: Kannen kuvassa hyvä meininki, karvanaama hiessä vie jo pitkälle, mutta journalismi on aina kuvan ja tekstin symbioosi. Kannen perusteella, ilman tekstin nopeaa lukemista voisi luulla että äijä on vaikka saunassa, sekin sopisi hiki-teemaan. Tekstissäkin sanotaan että mies läimii bassoaan, missä basso? Kaikkea ei aina tarvitse näyttää, mutta kenties Punkkiklubin kansijutussa voisi täräyttää vähän laajempaa näkymää rokkikukkoiluun. Etenkään, kun sivun 16 jutussakaan ei ole ainuttakaan artistikuvaa. Kannen vinkkaus menee siis vähän huti, vaikka onkin hikinen. Ja hikinen on aina hyvä. Mikäli kannessa olisi todellakin läimitty sitä bassoa, sisäsivun kuvakiima klubin vieraiden kanssa olisi ollut erittäin luonnollinen jatkumo kannelle. Sivun 16 ingressissä puhutaan soivasta räpistä ja punkista, yksi kuva olisi voinut olla artistista etenkin kun kansi menee aiheesta vähän huti. Muutoin sivun 16 räkäinen meininki potkii oikeinkin hyvin ja pääkuvaksi on valittu loisto-otos hempeilystä.Meininki ainakin vaikuttaa autenttiselta ja se on helppo uskoa. Olisin saattanut hakea kuviin vähän raffimpaa käsittelyä, pääkuvassa pieni heikurointi ei olisi tehnyt pahaa, koska kuvan yläkulmassa joku miekkonen huitoo käsillään aivan lähellä ruudun reunaa, se vetää aina katsojan huomiota. Salama paljastaa paljon, joskus liikaa, jolloin keskittyminen nuoreen lempeen häiriintyy hieman.

2-3 Kuvituskuvia. Sivun 2 kauppakuva on napattu noin silmien tasolta, asiakaspalvelija katsoo suoraan kameraan ja viikkaa paitoja, ilmeisesti kuvaajan käskystä. Luonnollisestikaan kuvaa varkaudesta ei kovin herkästi saa, eikä sitä luonnollisesti kannata lavastaakaan. Kuvituskuvan ongelma on usein se, että se on hemmetin tylsä. Kuten tälläkin kertaa. Oikeaoppisesti kuvaaja on keksinyt jotain tekemistä kuvaan, pönötys on unohdettu, mutta kuva on silti pönötys. Ongelma tylsyydestä aiheutuu siitä että kuva on otettu samalta tasolta, samasta kulmasta josta kaupan asiakas maailman näkee. Pyydä ensikerralla vaikka korkea penkki ja kiiku korkeammalle, pyydä työntekijää viikkaamaan paitoja johonkin hyllyyn, jolloin saat kliffan kuvakulman ja toiminnan suunnatessa ylöspäin saat myös henkilön kasvot kuvaan ilman että hän toljottaa kameraan koska ei muutakaan voi. Tai sitten isket takamuksen lattiaan ja kuvaat sieltä, yllätä aina, etenkin kun aihe on tylsä. En puutu kamera/linssivalintoihin, mutta tässä kuvassa kaikki taustallakin on tarkkaa ja kuvasta tulee täten hieman lattea. Älkää koskaan unohtako että Devil lies in the details, kahden palstan kuva on lehden tason kannalta yhtä tärkeä kuin 8 palstan kuva.

Sivun 3 ovikuva on visuaalisesti ihan tyylipuhdas ja sopii aiheeseenkin, mutta on tylsä ja aika ennalta-arvattava. Toimii kyllä kuvituksena, mutta vaikuttaa että se olisi kuvattu jossain muualla kuin jutun asunnoissa? Matka johonkin TOASin talon rappukäytävään olisi voinut tuoda asiaan sopivan ja mielenkiintoisemman aihekuvan? Myös taloista itsestään saa hienoja kuvia, vaikka ajatus on aluksi tylsä. Kaikki riippuu siitä mihin aikaan ja millaisessa valossa sen kuvaa, aina ei tietenkään ole mahdollisuuksia valita aikaa ja valoa.

4-5 Hyvä kuvituskuva, olisi toiminut toisinkin päin, nyt haluttaa kääntää pää asentoon, johon se ei käänny ;) Hyvää valon ja muodonkäyttöä. Yksinäinen hahmo nurkassa kuvastaa jännittäjää, hän olisi saanut tulla kuvassa paremmin esille, hieman suurempana ja ei niin reunassa, niin idea aukeaisi varmasti jokaiselle.

6 Kuvat vaikuttavat käsittelemättömiltä? Kuva on valmis vasta kun se on käsitelty, kamerasta tullut kuva on kameran viimeistelemä ajatus. Vasta käsiteltynä kuva on kuvaajan näköinen. Käsittely on äärimmäisen tärkeää kuvaajan tyylin ja viimeistellyn kuvan kannalta. Sitä ei voi painottaa liikaa. Henkilön naama on varjossa, eikä sitä ole avattu tarpeeksi. Paras vaihtoehto tietysti olisi katsoa kuvaukselle liikkeestä paikka, jossa valo tulee kasvoille luonnollisesti. Sivulla on myös toinen kuva, siinä on rivi dödöjä. Sen tuoma arvo jutulle on olematon. Pääkuvassa on myyjä, voisiko toisessa kuvassa olla asiakas ja kuvatekstissä hänen ajatuksiaan dödöjen sisällöstä? Tiirailemassa sisältölistausta? Tai sitten ei ollenkaan toista kuvaa?

7 Toimiva foto kauhusta ja sen kuluttamisen riemusta, King yhdistyy varmasti suurella osalla kauhuun ja nekin joilla ei yhdisty, verinen teksti kannessa varmasti hoitelee homman. Synkkä tausta ja hento heikurointi toimii.

8-11 reppari: Nyt potkii! Lehden parasta kamaa tarjoillaan ansiokkaasti neljän sivun verran. Hikeä ja valurautaa otsikko antaa suuria odotuksia kuville ja niissä toistuukin hikinen duunarimeininki.

Aloitusaukeamassa olisin kuitenkin ehdottomasti mehustanut hikisellä kokilla ison kuvan verran, valuraudut olisin jättänyt pienempään kuvaan. Ei tämä ole huono näinkään ja pannu kyllä ilmentää kuumuutta oikeinkin hienosti. Toisella aukeamalla hikoilu toistuu kyllä riittämiin, joten ehkä ratkaisu on hyvä näin. Koko homman keskelle ympätty ruokakuva tuo komean rauhan aukeamalle, kun reunat ovat täynnä toimintaa. 9 kuvan ruokareppari on vaativa keissi, mutta varmasti kiva kuvata ja se näkyy. Ruokakuvassa blini on epätarkka, vaikka koko homman juju on juurikin blinikausi. Aina ei kannata taipua ennalta määrättyihin tapoihin kuvata ruokakuvia, aukon ei aina tarvitse olla aivan auki vaikka bokeh hienon näköistä olisikin. Pisteet kuvaajalle siitä, että kuvissa on riittävästi varianssia, löytyy lähikuvaa kädestä ja laajakanttia valmiista blinistä. Kuvien henkilöt ovat toiminnan tiimellyksessä, eikä pönötyksistä ole tietoakaan, kukaan ei katso kameraan tai seiso toimettomana. Hyvä paketti.

12 ARGH! Sieltä se pönötys sitten tuli, mistä varmasti käy kiittäminen Virkkustakin. Kyseessä on puhtaasti henkilön kautta tehty juttu, jossa Virkkunen sanoo että pitää uskaltaa ottaa kantaa. Kuvaaja on eläkeukon leuan alapuolella, joten tuon ikäisellä herralla alkaa olla jo vaikeuksia tuplaleuan kanssa, vaikka hän sitä yrittääkin imeä sisään. Aina iho ei tottele, silloin kuvaajan pitää astua mukaan. Kuva jossa mies seisoo on kuva seisovasta miehestä, tälle kertaa mies seisoo portaissa. Sekään ei kerro mitään. Mies vieläpä seisoo portaiden alapäässä, eikö hesarin entisen pääjehun pitäisi seisoa yläpäässä? Tai istua? Kai nyt Virkkunenkin istuu kun kuvaaja pyytäisi? Mies on jäykkä kuin rautakanki, joten ehkä persauksen iskeminen maahan olisi auttanut asiaa. Ja kun juttu rakentuu henkilöön lähäri ei ole koskaan pahitteeksi. Jos kuvattava ei meinaa rentoutua vaikka kuvaaja pistäisi kaiken peliin niin kannattaa suosiolla mennä lähellä. Kun kuvassa on kasvot, ei jäykkä selkä, hartiat ja pönötys haittaa. Kun ukkelin eristää pelkästään naamaan, jo pyynnöt ”katsotko tuonnepäin, käännytkö vähän näin” tekevät suuria muutoksia kuvaan. Pönötykseen ei auta mikään. EI MIKÄÄN. Kuvissa, joissa joku seisoo tekemättä mitään keskellä ruutua ei yleensä ole mitään, vaikka niitä painettaisiin kirjoihin ja lehtiin, se ei tee niistä kiinnostavia. Kuvaajan vastuu on löytää ihminen sieltä pönötyksestä, ottaa vaikka Virkkusta harteista kiinni ja käännellä. Ei pidä pelätä, mitä enemmän sitoudut kuvattavaan, sitä enemmän hän tietää että yrität parhaasi ja luottaa sinuun. ”Seisotko tuossa, naps naps” ei ole koskaan riittänyt, aina tarvitaan jokin ajatus. Ehkä Virkkusella oli kiire, siinä auttaakin sitten kuvaajan rutiini ja kyky katsoa lähistöltä jokin paikka jossa näyttäisi olevan kiva valo tai tausta. Mikäli Virkkusella ei ole kiire, kannattaa kysyä ukko kävelylle, ”käydäänkö vähän katselemassa mistä löytyisi hyvä valo?” Kuvattavat tuppaavat arvostamaan kun ilmaiset asian niin, että näin pienellä vaivalla tulisi nätimpi kuva.
Sitten pääsemmekin alasivun galluppiin. Jälleen kerran piruun, joka majailee yksityiskohdissa. Kuvissa ihmiset katsovat ruudun reunoille, ilmeisesti selittävät toimittajalle. Se ei välttämättä haittaa, koska ei kameraan toljotuskaan kovin upeaa ole. Mutta usein gallupeissa on ideana se, että ihmisiltä kysytään sama kysymys, joten voisi kuvatkin ottaa sitten yhteen muottiin. Vaikka katse kameraan ja pitkällä putkella, jotta tausta menisi blurriksi. Komea bokeh toisi ehkä pieniin kuviin vähän kauneutta.

14-15 Eläimethän menevät lukijaan aina kuin kuuma veitsi voihin. Se ei siltikään ole ilmainen lounas. Pääkuva on hyvä, siinä on rakkautta ja läheisyyttä, sen vieressä olevassa kuvassa on possu haistelemassa kenkää. Huomaako kukaan miksi pääkuvan viereinen kuva on turhake, tai ainakin väärässä paikassa? Sen kuvan possu on identtisen kokoinen pääkuvan possuun, se on kuvattu samasta kulmasta ja muutenkin on vain possu. Kuva siis toistaa viereisestä kuvasta possun, mutta jättää ihmisen pois. Vierekkäisiin ja aukeaman sisäisiin kuviin kannattaa aina kiinnittää huomiota, vaikka jututkin olisivat eri aiheesta. Samankokoiset ihmiset, tai possut, syövät tehoa kuvilta. Olisin siis ehkä revittänyt pääkuvan vähän isommalla, kasvattanut kahden possun kuvaa hieman ja jättänyt kengännauhapossun pois. Silloin olisi mehusteltu ison kuvan tunteella ja toisessa kuvassa näytetty lukijalle kaksi possua tarkempaa tarkastelua varten. Olisi myös ollut kiva nähdä kuvassa miten possut elävät, hieman laajempikin näkymä toimisi esimerkiksi kolmen palstan fotona Utaimessa aivan hyvin.

16-17 Sivu 16: katso kannen palaute. Sivu 17: Todella hyvä juustofoto, on haettu muutakin kuin juusto ja sumeaa taustaa. On ajatusta ja symbolia ja ihan vain kauniisti kuvattu juusto. Valaisutekninen seikka: kuvan rajaus ja kuvaussuunta on sellainen, että valo menee alueelle jota katsoja ei näe. Käsi kietoo juuston ja näemme siitä melko vähän, kenties asentoja hiomalla eleganssi olisi tullut vielä paremmin esille.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Aune Waronen (Utain 5/2013): "Hiki-teema kantaa kokonaisuutta kivasti"


Utaimen 5/2013 arvioi vapaa toimittaja Aune Waronen:

Tiivistys.
Hiki-teema kantaa kokonaisuutta, mutta ei kahlitse jokaista juttua liian tiukasti teemaan. Lehdessä näkyvät eri tekijöiden tassunjäljet, mitä pidän enemmänkin hyvänä rosoisuutena kuin häiritsevänä epätasaisuutena. Pilkut paikalleen ja pisteitä pitkien polveilevien lauseiden sijaan. Suomen kielen tarkkuutta ei ole koskaan liikaa. Napakat otsikot ilahduttavat, ingressimäiset hämmentävät. Uutisen rakenne kannattaa vääntää omaan selkäytimeen vaikka rautalangasta. Lyhyt juttu on vain jäävuoren huippu; pinnanalainen osuus pitää tuntea. Avaus ja kolumnit tuottivat iloa. Ne olivat pääosin helpon näköistä tekstiä, mikä arvattavasti on vaatinut ajattelua ja karsintaa. Kestäisin vieläkin enemmän yllätyksiä, persoonallista ilmaisua ja rohkeutta! Arvioin pitkälti omista freelancerin lähtökohdistani, mutta toki myös lukijana: mitä olisi itse kaivanut juttuun lisää tai miten sitä olisin muuttanut.

Kansi
. Hiki tihkuu kannen lähikuvasta. Hikinoro toimii tehokkaasti aistien herättäjänä, mutta rajaus olisi voinut olla väljempi. Vasta kuvatekstistä avautuu missä tilanteessa profiilin omistaja on. Alahyllyn vinkit tarttuvat hyvin teemaan.

Sivu 2:
Avaus. Mainio tiivistys hien syvimmästä olemuksesta ja kiva sukellus kohti sisältöä.. Hyvä veto on rinnastaa suhtautuminen menneisyyden hikeen ja nykyhikeen.

Kaupat vaihtavat varkaiden tuntomerkkejä.
Otsikko saa odottamaan kohu-uutista yksityisyyden suojan rikkomisesta, mutta ensimmäisessä puhelainauksessa tarkennetaan, että keskiössä ovat varkaudet, eivät varkaat. Silti kerrotaan, että verkostossa jaetaan näpistäjien tuntomerkkejä. Loppuun on kuitenkin haudattu otsikon kumoava väite: Henkilö ei saa olla tunnistettavissa kuvauksesta. Siis mitä? Kysymykseksi jää haastatellun myymäläpäällikön huoli siitä, leimautuuko joku viaton kuvauksen perusteella varkaaksi. Kuva tuntuu näpsäisyltä, ajatus puuttuu.

Tampere haluaa eroon epäpätevistä sijaisista.
Perusuutinen ja ok, mutta tämä otsikko toimisi paremmin ingressinä. Otsikko voisi zoomata napakasti esimerkiksi ammattilaisten palkkaamiseen sijaisiksi.

Ummikot tilaavat muuntohuumeita netistä.
Kiinnostava aihe. Uutisen editointi olisi jäntevöittänyt juttua. Esimerkiksi muuntohuumeiden halpuus on ilmeisen tärkeä syy aineiden käytön lisääntymiseen, mikä tuleekin esiin puolivälin paikkeilla. Tuttua varmaan, mutta rakenne on aina hyvä miettiä kärjellään olevan kolmion kautta. Jos tästä olisi jouduttu napsaisemaan puolet pois tilan vuoksi, olisi ainoaksi syyksi muuntohuumeiden lisääntymiseen jäänyt se, että niitä on tarjolla enemmän kuin ennen.

Denguekuume yleistynyt hurjasti.
Lyhyt perusuutinen. Tästä näkynyt muuallakin tietoja viime aikoina. Tähän jää kaipaamaan faktaa, missä päin maailmaa denguekuumetapaukset ovat lisääntyneet. Viittaus kaukomatkailuun ei ihan riitä.

Sivu 3:
Opintopisteet tai ulos! Hyvä otsikko, houkuttelee heti lukemaan. Napakkaa tekstiä, asiat, pointti ja tilanne tulevat selväksi. Vielä uskottavampaa olisi ollut, jos Joonas olisi voinut puhua omalla nimellään. Nimettömyydestä tulee ajatus, että työskentelyssä opintojen ohella on jotain häpeämistä. Kuvalla, vaikkapa piirroksella, olisi voinut herkutella. Ovenkahvakuva tuntuu hätäratkaisulta.

Vihaiset linnut viettelevät.
Hyvä, rajattu näkökulma Pirkanmaa-matkailuun.

Tippuri selättää lääkkeet.
Todellisuudesta on tärkeää muistuttaa uusia sukupolvia, hyvä pieni terveysuutinen.

Tampereen keskusta paranee yhteistyönä.
Tällaisenaan ihan pätevä uutinen aiheesta, josta syntyy ehkä toiminnan alkaessa kuvajuttu.

Näin lehti tehtiin: Nyt puhutaan possuista.
Mikropossujutun esittely ei vielä ihan iske tässä.

Sivut 4-5:
Anna jännittäjän täristä. Lehden puheenaihejuttu, asiallinen ja koskettava.  Fakta ja tunne pääjutussa tasapainossa. Jännittäjän kokemuksista mennään luontevasti asiantuntijan kommentteihin ja kokonaisuus etenee hyvin. Mitta on oikea, mitään ei ole liikaa eikä mitään jää kaipaamaan. Tästä moni tunnistaa itsensä. Faktalaatikossa päällekkäisyyttä jutun huomioiden kanssa, eli sitä olisi voinut tiivistää. Veeran tarina konkretisoi tilanteita lisää vähän pitkästi, sitä olisi voinut lyhentää myös. Kuvaratkaisu on hieno oivallus. Se toimii monella tasolla ja tässä erityisen upeasti visuaalisen kerronnan kautta. Ylösalaisin  käännetyssä kuvassa lattiaan vähän epämääräisesti heijastuvat ihmiset  nostavat mieleen jännittämiseen liittyviä hetkiä: ’olisin voinut vajota maan alle’, ’olin kuin sumussa’ etc. www-testivinkki avaa juttua laajemmaksi.

Isot odotukset ajavat omaan huoneeseen.
Hikikomori-ilmiöjuttu toimii jännittäjäjutun vierellä ja avaa kiinnostavasti toiseen kulttuuriin kuuluvan eristäytymisen muodon.

Sivu 6:
Raikkaus ei ole alumiinista kiinni. Hyvä aihe, jota on käsitelty viime vuosina aika paljon. Nyt se käsitellään ylimalkaisesti. Esimerkiksi viittaus sertifiointisymbolien etsimiseen ja turvallisiin tuotteisiin olisi vaatinut tarkempaa faktaa. Kosmetiikkaneuvojan lisäksi kommentti olisi ollut hyvä eknokemian tai allergiapuolen asiantuntijalta. Nettilehden blogissa aiheen otsikko on selvästi kiinnostavampi ja osuvampi: Himalajan suolaa kainaloissa. Samalla rentoudella olisi voinut otsikoida tämän. Taas otsikko muistuttaa enemmän ingressiä kuin otsikkoa.

Sivu 7:
Kauhu tuo rauhan. Hyvä otsikko ja kantava juttu, kiteyttää erinomaisesti sen, miksi jotkut ihmiset tarvitsevat kauhua. Kuvaratkaisu toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Sivut 8-11:
Hikeä ja valurautaa. Tuore ruokareppari, jossa näkökulma syvenee hienosti lehden teemaan. Onnistuitte yllättämään: en olisi välttämättä uskaltanut tarjota freenä juttua blineistä enkä ostajana syttynyt sille. Mutta toimii, sekä kuvat että teksti!

Sivu 12:
Maailmanparantaja. Perinteinen, mutta aika pintapuolinen henkilöjuttu mediavaikuttajasta katsoo taaksepäin. Hyvä, että myös aikaisempien sukupolvien kokemuksesta kysytään. Kysymyksillä olisi voinut syventää henkilökuvaa. Hiki on varmaan tullut joskus Hesarin toimituksessakin. Missä tilanteessa? Mistä Virkkunen on kiinnostunut tänään? Mitä hän löytää esimerkiksi New York Timesista? Valokuva olisi saanut olla vahva henkilökuva, ei näpsäisy virastotalon (tai vastaavan) portaikossa. Verkkolehden kuva toimii paremmin.

Katukriitikot.
Gallupissa yleensä ihmiset eivät saa sanotuksi mitään olennaista. Nyt on kysytty nettitelevision käytöstä. Tässä edes yksi on saatu kritisoimaan: Netflixin yksipuolinen ja vähäinen tarjonta yllätti. Hyvä.

Sivu 13:
Kuuden sekunnin päättymätön videotarina. Kiinnostava ja riittävästi valaiseva juttu vine-videosovelluksesta. Tästä en tiennyt ennen. Houkuttelee etsimään lisätietoa ja ehkä kokeilemaan sovellusta itse.

Miksi tosi-tv –ohjelmia tehdään?
Pienen jutun rakenne on onnistunut. Sisään mennään Iltalehden keskustelupalstan kommentilla: ”Haloo, jo riittää!”. Vastaus tulee suorasanaisesti selväksi: ohjelmatyyppiä on helppo markkinoida ja ohjelmien mainostilaa on helppo myydä.

Gradu paketissa.
Opinnäytteen olennainen on saatu hyvin 300 merkkiin.

Lämpenee.
Tuore kakkagate on kiitettävästi mukana, vaikka siitä käydyn keskustelun referointi jää torsoksi. Uimosen twiittaus ei ollut ehkä kiinnostavinta kommentointia. Pohdinta klikkailujournalismista, joka yltyi tässä(kin) tapauksessa käsittämättömiin mittoihin. Sen analyysin olisi toivonut kiinnostavan alan opiskelijoita.

Mediapeliä.
Hyvän näkökulman kolumni, jossa rinnastetaan nykymedia some-intoiluineen murrosikään. Teksti on jäänyt piirun verran puolitiehen, viimeinen viilaus ja karsinta puuttuu. Kirkkain viesti puuroutuu paikoin, kun tavaraa ja vertauksia on liikaa.

Sivut 14-15:
Lemmikkinä tuotantoeläin. Sympaattinen eläinjuttu, hauskat kuvat. Pääjutussa tarkastellaan minipossun asemaa eläinlääkärissä, kainalossa ollaan Särkänniemen kesäpossujen talvisessa possukarsinassa. Hyvä ratkaisu niin päin, näin juttuun on saatu muutakin kuin eläinfiilistelyä.

Sivu 16:
Räkäinen ja hikinen syntymäpäivä. Perusjuttu rock-klubista, kytkeytyy vähän yllätyksettömästi teemaan. Teksti on tunnelmoivaa,, mutta kuvat kertovat aika lailla samaa tarinaa. Visuaaliselta voimaltaan samankaltaisia kuvia on yksi liikaa.

Sivu 17:
Hikoileva Primadonna Hollannista. Juusto elää. Toimiva ruokajuttu, joka kytkeytyy teemaan mainiosti. Hyvä ote käsitellä juustoa kuin henkilöä. Kuvissa on ideaa. Näkökulma on erikoinen, mutta sopii tähän juttuun. www-linkki hyvä lisä ja syventää juttua.

Muistilista: Hikisiä tapahtumia.
Hyvä muistutus kulttuurin moninaisuudesta, kiinnostavasti esiteltyä tarjontaa oopperasta saunaan.

Näin koin:
Hyvä kolumni. Tarkkoja ja punnittuja pointteja sukupuolieroista, niitä vahvistavista stereotypioista ja taidemuseon vastuusta.

Aune Waronen työskentelee freelancerina maakunnasta valtakunnalliseen mediaan sekä printin että radion puolella. Teatterikriitikko, kulttuuritoimittaja, radiodokumentaristi. Lisäksi hän tekee lomituksia paikallislehdessä. FM, taustalla myös taidekoulu.


maanantai 4. helmikuuta 2013

Hanne Salonen (Utain 4/2013): "Ilahduin monipuolisesta ikä- ja sukupuolijakaumasta"


Utaimen 4/2013 kuvat arvioi Helsingin Sanomien Teema-toimituksen kuvatoimittaja Hanne Salonen:

Sivu 1
Kansi on raikas ja siinä on hyvät värit. Rajaus toimii, lähikuva on tehokas.
Onko nuolet sävytetty kuvan mukaan vai onko teillä käytössä vakiovärit? Kansi vaikuttaa huolitellulta ja harkitulta.
(Oma huomioni kiinnittyy hieman liikaa keltaiseen mötikkään. Onko hylkeellä tutti vai intuboidaanko sitä? Tai ehkä se on hengityskoneessa? Vastaus selvisi kyllä sisällä.)

Aukeama 2–3
Aukeama on ankeahko ja harmaa. (Melkein samalla tavalla, kuin HS:n uutisaukeama on ollut uudistuksen jälkeen ilmettä hakiessaan.)

Mikä on mielestänne aukeaman pääkuva? Voisiko hierarkia olla selkeämpi? Koko ja sommittelukin on molemmissa lähes sama. Hyvä, että taitossa kuvat on kuitenkin laitettu ”vetämään poispäin toisistaan” tai siis suuntaamaan kohti aukeaman ulkoreunoja, niin syntyy hiukan jännitettä.

Tämä on mielestäni lehden tärkein aukeama – lukija päättää, jatkaako hän lukemista vai heittääkö lehden käsistään. Tässä lehdessä kaikki muut aukeamat ovat visuaalisesti vetävämpiä. Onko lehden tavoite olla nimenomaan ja ensisijaisesti uutislehti, vai onko mahdollista joskus nostaa tähän juttua visuaalisista lähtökohdista? Nyt molempien isojen juttujen otsikossa puhutaan nuorista, se rajaa osaltaan lukijakuntaa (ymmärrän toki, että Utaimen lukijoista iso osa on nuoria). Tulee olo, että lehteä tehdessä on ollut kiire, kuten usein varmasti onkin: uutisjutussa on haastateltava, jolta on viety laukku kolme vuotta sitten. Luin jutusta otsikon, ingressin ja kuvatekstin. Mielestäni ne toivat jokainen mielenkiintoisia asioita jutusta esiin. Kuvan takia en kuitenkaan tarttunut juttuun. Onko kuva otettu sellissä? Olisiko ollut mahdollista ideoida kuvausta hieman pidempään? Nyt kuvassa ei ole mitään, mikä linkittäisi sen juttuun visuaalisesti. Kiva, että punainen paita ja sohva kuitenkin tuovat hieman väriä. Siitäkin pinnat kotiin, että kuivaa uutista on yritetty tehdä ihmisen kautta helpommin samastuttavaksi.

Oliko tupakkajutun toimittaja liikkeellä eri aikaan toimittajien kanssa? Sivu olisi saattanut saada räväkämpää ilmettä, jos haastatellut nuoret olisivat suostuneet kuvaan. Kuvaa olisi silloin ehkä voinut sovitella aukeaman pääkuvaksi ja ottaa sillä paineita pois vasemmanpuoleisen sivun kuvalta. Siihen olisi silloin ollut mahdollista sovitella jotain symbolisempaakin. Nyt aukeamasta jää vaikutelma, että kumpikaan kuva ei ollut täysosuma, joten taitossa ei olla uskallettu tehdä ratkaisua pääelementistä. Kokeilitteko lähiksempää rajausta oikeanpuoleisesta kuvasta? Tai oliko stumppiroskiksesta käytettävissä kuvaa, jossa se ei rajaudu? Olisiko se ollut mahdollista laittaa pystynä vastavoimaksi viereisen sivun vaakakuvalle? Tai syvätä ja laittaa isolla ilman taustaa? (En tiedä, onko teillä tehty avausaukeamalla periaatepäätös, ettei käytetä muita kuin kokonaisia kuvia?)

Harmaa palkki tuo kivaa ryhtiä sivuille ja jako isoihin ja pieniin juttuihin on selkeä.
Kolumnikuva on ok.

Alakulmassa ”Näin lehti tehtiin” –palasessa sanotaan, että kuvat on otettu älypuhelimella. En ihan ymmärtänyt, koskeeko teksti vain Isoveli valvoo –juttua, vai myös joitain lehden kuvia?

Aukeama 4–5
Kakkosaukeama lähtee liikkeelle ihan eri teholla kuin ensimmäinen. Pääkuva on selkeä, vahva ja kiinnostava. Katsekontakti tehokas. Mukavaa, että taustallakin on porukkaa. Pidän myös kuvien rinnastuksesta – toisessa kohti, toisessa poispäin katsojasta. Tumman ja kirkkaankin rinnakkaiselo toimii. Tämä on luultavasti aivan turha kommentti, mutta ehkä otsikkoa olisi voinut viilata kuvan kanssa yhteensopivammaksi (se on kyllä itsenäisenä oikein vetävä). Kuvassa ollaan kai luokkahuoneen ulkopuolella kuitenkin. Mutta tämä siis aivan minimaalinen huomio, ei mikään moite.
Oliko pimeästä kuvasta vaihtoehtoja toisella rajauksella? Kuvassa ei sinänsä ole vikaa, mutta sommittelu on lähes identtinen pääkuvan kanssa. Toteutus on kyllä ihan hyvä. Tosin katse hakeutuu helposti kelloon. Ensin aloin miettiä onko jutussa kyse siitä, että netissä viihdytään pikkutunneille?

Olisiko juttu tai Mitä? –laatikko ollut jatkettavissa muutaman rivin verran?

Aukeama 6–7
Tämä on todella riemastuttava aukeama. Pääkuva on tehokas, osuva ja koskettavakin. Mittakaava toimii taas. Lisäkuvakin on jees. Jos nyt jotain pitää sanoa, niin kuvatekstejä olisin vielä pohtinut. Pääkuvan kuvatekstissä puhutaan telttailusta ja se ei linkity kuvaan (syy miksi teltassa ei kuvattu käy ilmi vasta, jos päättää alkaa lukea juttua). Lukijaa helpottaisi myös, jos toisessa kuvatekstissä mainittaisiin, että Musta Lammas on päiväkeskus. Mutta tämä on taas todella, todella pieni asia (menin itse juttuun kuvan, otsikon ja kuvatekstien kautta ja kuvatekstit eivät heti auenneet). Otsikko on hieno.
Lepakkokuva on ilahduttava. Kuvatoimittaja sydäntä lämmittää myös sen huolellinen kreditointi Korkeasaarelle. Kuvaajan nimi tuskin oli sen lisäksi tiedossa?

Aukeama 8–9 ja 10–11
Pääkuva on koskettava (okei, kirjaimellisestikin..) ja kaunis. Kättä jää katsomaan pitkäksi aikaa. Hiha ja kuvan väritkin ovat kuin varta vasten suunnitellut. Mielestäni olisitte kuitenkin rohkeammin voineet luottaa yhden kuvan voimaan avauksessa. Ja seuraavalle sivulle tai aukeamalle sitten n. kolme kuvaa. Nyt kuvia on selvästi liikaa. Koirakuvakin on aivan mainio, mutta muista kuvista olisi riittänyt n. kaksi. Vähempien ruutujen käyttäminen taitossa olisi tuonut niille tehoa. Nyt mukana on jopa kolme kuvaa, joissa hylje on fokuksessa ja ihminen ilman kasvoja sitä hellimässä.
Sivulla 9 VANHUKSET –teksti mielestäni sekoittaa hieman päätä. Ymmärrän toki miksi se on siinä ja visuaalisesti se näyttää hyvältä. Mutta saan lukea ingressin kahteen kertaan ennen kuin ymmärrän, ettei se ole sen alku. Samalla tavalla oli ongelmallinen mielestäni myös sana MAINOSTAMINEN sivulla 5. Muissa kohdissa korostus jostain syystä toimii mielestäni paremmin.

Aukeama 12–13
Gallup- ja kolumnikuvat toimivat. Nassujen rajauksetkin ovat tarpeeksi rohkeita. Venlankin kuva on ihan jees. Kysyittekö, olisiko Venlan saanut kuvata studiossa mikin ääressä, vaikka ”lavastetussakin” tilanteessa? Ei tämäkään huono ole. Taustaakin on ehditty ajatella. (Sitä paitsi se mätsää taas violetin ja keltaisen korostevärin kanssa!)
Sivun 13 Aikakauslehtiotsikko on harhaanjohtava, mutta niin on kai tarkoituskin. Etsin sille katetta koko jutun läpi ja se tulee viimeisellä rivillä.

Hyvä, että aukeamalla on taas selkeä pääkuva. Oikeanpuoleisellakin sivulla oleva pieni kuva on kokonaisuuden kannalta tärkeä – aika harmaata tekstimassaa olisi ilman sitä.

Aukeama 14-15 on todella onnistunut. Pääkuva on vahva ja selkeä ja voimakkaat värit ja kontrastit toimivat monenlaisella paperilla (katselen läpi nettiversiota, niin en näe kuinka paino on oikeassa elämässä sävyjä ja kontrastia kohdellut). Seuraavaksi silmät hakeutuvat voimakkaaseen, suoraan katsekontaktiin. Mielestäni toimii oikein hyvin. Jos nyt jotain mietin, niin molemmat isot kuvat ovat varsin ”kohtisuoraan” lukijan suuntaan. Mutta se ei mielestäni tässä haittaa. Neitokaistakaan ei ole sommiteltu ihan yhtä symmetrisesti kuin pelimasiinaa.

Kolumnikuva sekin hyvä.

Takasivu
Juliste toimii hyvin takakannessa. Muualla lehdessä sen sijaan ei tainnut kuvituksia olla. Onko se tietoinen linjanveto vai sattumaa? Tai tekijän puutetta?

Erityisen iloinen olin lehden monipuolisesta ikä- ja sukupuolijakaumasta. Siitä huolehtiminen unohtuu ainakin meillä jokapäiväisen kiireen keskellä luvattoman helposti.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Johanna Vehkoo (4/2013): "Kokeilkaa uusia asioita!"

Utaimen 4/2013 arvioi vapaa toimittaja Johanna Vehkoo:

Yleistä: Opiskelijoiden tekemäksi lehti on kovin konservatiivinen, niin ulkoasultaan, aiheiltaan kuin näkökulmiltaan. Kenties pyritte tällä ammattimaiseen vaikutelmaan, ja onnistutte sikäli, että moni Utaimen jutuista voisi olla yhtä hyvin vaikka Aamulehden juttu. Mutta sehän siinä juuri onkin! Suomalaisesta journalismista puuttuu uskallusta, huumoria ja kekseliäisyyttä. Älkää aloittako uraanne ihan niillä kaikista syvimpään tallotuilla poluilla. Kokeilkaa uusia asioita ja yllättäkää lukijat!

Utaimen toimitus voisi vaikka kokeilla sellaista, että toimittajille annettaisiin oma seuranta-alue, jonka aihepiireistä pitäisi löytää se tärkein ja kiinnostavin juttu. Tulevaisuuden toimittajien täytyy erikoistua ja osata joitakin asioita todella hyvin. Perushyvä yleisduunari ei enää erotu joukosta, kun kuka tahansa voi välittää informaatiota reaaliajassa.

Tavanomaisen sanomalehtijournalismin tekemisen oppii aika nopeasti. (Se ei oikeasti ole kovin vaikeata, mutta pidetään tämä toimittajakunnan sisäisenä salaisuutena.) Teistä suurin osa on oppinut sen jo. Siitä eteenpäin seuraavalle askelmalle onkin sitten jo isompi loikka.

Sitten lehteen.

Kansikuva hämmentää. Aluksi ei tajua, mitä kuvassa on. Ihminen tämän pörheän kuutin kanssa olisi toiminut kannessa paremmin. Vinkki on kyllä hyvä, ja siitä ymmärtää, mikä kuvassa möllöttää.

Nuoret vähättelevät rikosten vakavuutta. Hyvä aihe lähtöuutiseksi. Jutussa olisi voinut vielä korostaa sitä, että nuoret joutuvat muita ikäluokkia useammin rikosten kohteiksi, mutta tekevät silti keskimääräistä vähemmän ilmoituksia. Tästä ristiriidasta olisi saanut iskevän ingressin.
Uhri ei pidä laukkuvarkautta "oikeana rikoksena", vaan syyttää itseään. Erikoista. Tähän olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota.
Uutistekstissä ei kannata koskaan käyttää sanoja eilen, tänään ja huomenna. Lukija ei välttämättä lue tekstiä juuri "tänään". Käytä mieluummin viikonpäivien nimiä.

Avaus-kolumnissa oli erinomaisen ajankohtainen ja tärkeä aihe. Lennokki-sana on muuten asian merkitykseen nähden kovin kevyt – huomio, josta saisi myös kolumnin aikaan. Sanan herättämät mielikuvat eivät vastaa tappavaa todellisuutta.
"Itseään kunnioittavat" on tässä tarpeeton ilmaus ja kulunut kielikuva. Näitä pitäisi käyttää ainoastaan, jos sille on oikeasti painava syy.
Kolumnin johtopäätös on "tästä pitää keskustella". Tällaisen kolumnin voi periaatteessa kirjoittaa mistä tahansa kiistanalaisesta kysymyksestä. Sano mieluummin suoraan, mitä mieltä olet.

Hiustenvärjäyksen ikäraja on jälleen aihe, joka sisältää monelle yllättävän tiedon. Kolmannessa virkkeessä on hankala rakenne. Otanta on sen verran pieni, että ei oikeasti voisi vetää otsikon johtopäätöksiä, mutta tällaisessa leikkimielisessä Tampere-Turku -kisassa se lienee sallittua.

Röökijuttu on hyvin kirjoitettua peruskamaa. Faktalootassa hyvä kooste tupakkarajoitusten kehityksestä.

Uutisputki sisältää ihan perushyviä peruspätkiä (tosin paha numerotypo ensimmäisessä lyhyessä), mutta uutisvalinnan kriteerit eivät tule selville. Aihepiireissä on suurta vaihtelua.

Näin lehti tehtiin: Ilmeisesti koko Utainta ei ole tehty älypuhelimella. Aluksi tästä pätkästä saa tuon käsityksen.

Miksi juttu kasiluokan kertaajasta on näin lyhyt? Jarmaksen omia ajatuksia olisi voinut kuulla enemmän. Nyt melko raskaalta tuntuva ongelmien kimppu sivuutetaan yhdellä lauseella. Onko toimittajaa nolottanut kysyä lisää vaikeista aiheista? Jos kerran haastateltava on valmis puhumaan, hän todennäköisesti kertoisi enemmänkin. Hänelle voi myös luvata, että jos jostain aiheesta puhuminen tuntuu epämukavalta, ei tarvitse vastata. Toisaalta: miksi juttu on tehty? Onko tämä henkilöjuttu Jarmaksesta (ei oikein) vai onko syynä kenties kertaamisen yleistyminen (ei näytä olevan)? Mikä on jutun pointti?

Asunnottomuus on aihe, josta ei todellakaan kirjoiteta liikaa. Alussa tuntuu siltä, että asunnottoman elämän vaikeuksia vähätellään, vaikka nämä haastateltavan suusta tulevatkin. Silti voisi kysyä, miten ihminen pysyy hengissä teltassa 30 asteen pakkasilla, vaikka kuinka olisi hyvä makuupussi? Mistä hän saa rahaa ruokaan? Osio, jossa puhutaan ristiriitaisista luvuista, on sekava. Lausejärjestystä muuttamalla se selkiytyisi. Eikö Mara halunnut kertoa sukunimeään?

Kuvatekstit ovat tällä aukeamalla hyviä. Kuvatekstissä pitäisi aina olla jotakin, mitä jutussa ei kerrota, mutta ei mitään turhanpäiväistä ylijäämää. Kuvateksti tulee usein luettua heti otsikon jälkeen, ja jos se on hyvä, se houkuttaa lukemaan koko jutun.

Lepakkojuttu on mallikelpoinen uutisteksti, otsikointia myöten.

Bloggaaja lain rajamailla on aiheensa puolesta lehden kiinnostavimpia juttuja, joten olisin antanut sille enemmän näkyvyyttä. Ilmiön laajuutta olisi voinut kartoittaa. Kuinka paljon tällaista tapahtuu?

Lumi-robotti. Tämä pyrkii olemaan kuvareppari, mutta siihen ei oikein ole tarpeeksi aineksia, ei tekstissä eikä kuvissa. Uutismaisempi lähestymistapa olisi voinut toimia sittenkin paremmin. Miksi vanhuksista tulee lopussa asiakkaita? Mitä tarkoittaa otsikon sana ensikosketus? Yhden sanan otsikot ovat aniharvoin perusteltuja. Tämä lupaa jotakin herkkää ja viipyilevää, mutta jutun sisältö ei vastaa otsikon tunnelmaa. Älkää tehkö repparia repparin vuoksi. Aiheen ja kuvien pitää kantaa.

Media-aukeama: Vasta tälle aukeamalle tultuani tajusin, että lehti on rakennettu erilaisten teemojen varaan. Rakenne ei siis oikein käy selväksi. Mutta tämä aukeama on siis vähän niin kuin mini-Journalisti.

Äänessä Venla.
Perussääntö: aloita sitaatilla ainostaan siinä tapauksessa, että sitaatti on hemmetin hyvä. Tässä tapauksessa sitaatti on juuri ja juuri tarpeeksi hyvä jutun aloitukseksi. Yksi kuviteltu kuulija on kiva ajatus.

Alma Manun Lapin painotaloon liittyvästä jutusta ei tajua, onko se haastattelu/uutinen vai jonkinlainen mielipidepala. Hyviä pointteja, mutta pidetään kommentit ja uutiset eri paikoissa.

Urheilujournalismia kritisoiva kolumni on mukavan kärkevä, mutta menee hivenen pitkälle väittäessään, ettei kukaan ole kiinnostunut kriittisistä urheilujutuista.

Yt-kyssärissä päästetään vastaaja hiukan liian helpolla. Montakohan yt-juttua olen lukenut, joissa puhutaan laadun parantamisesta. Miten niin se laatu paranee, millä keinoin?

Androgyynistä mallista kaipaisi kuvaa, kun kerran hänen ulkonäöstään kirjoitetaan.

Kikkerijuttu alkaa kuvailulla, joka on muodoltaan tuttu joka toisesta lehtijutusta. Jotta kuvailu oikeasti toimisi, siinä pitää olla enemmän konkretiaa ja yksityiskohtia. Mikä rokki? Kuka pelaa, kuka voittaa, miten häviäjä ja voittaja reagoivat? Sinänsä on mielenkiintoista, että baariajanviete on myös totista kilpaurheilua.

Viinikuva on lehden onnistuinen valokuva ja perushyvän jutun olisi voinut myydä Aamulehteen. Mutta miten niin "paitsi ammattilainen myös Suomen paras"? Kai hän nyt ammattilainen on, kun kerran on paras? Suomen paras ingressin kärkeen: Suomen paras sommelier työskentelee Näsinneulassa.

Näin koin -kolumnissa hyvä pointti viinanjuonnin vaihtoehtoista. Mutta onko tuo otsikko vai ingressi vai mikä? Miksei kolumneissa ole otsikoita?


Lopuksi: Selailin pari muutakin Utainta, ja lehdet kyllä osoittavat, että perusasiat ovat aika hyvin hallussa. Nyt on hyvä keskittyä viilaamaan kieltä ja aivan erityisesti juttujen rakennetta. Uutisjutuissa suoraan asiaan, ilman repparimaisia maalailuja. Reppareihin puolestaan lisää konkretiaa. Uskaltakaa kysyä vaikeita ja kriittisiä kysymyksiä. Ennen kaikkea: ottakaa pirun hyvin selvää asioista, joista kirjoitatte. Toimittajan pitää aina tietää aiheestaan paljon enemmän kuin mitä juttuun mahtuu. Hyvä toimittaja osaa suodattaa suurista tietomääristä luotettavan ja olennaisen ja tiivistää sen lukijalle.

Johanna Vehkoo on vapaa toimittaja, journalistien kouluttaja ja Long Playn päätoimittaja. Edellisessä elämässään hän työskenteli kirjallisuustoimittajana Aamulehdessä.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Anu Leena Koskinen (Utain 3/2013): "Lukija pitää siitä, että hänet yllätetään"

Utaimen 3/2013 arvioi Anu Leena Koskinen, joka on ollut Aamulehden uutistoimittaja vuodesta 2001. Hän toimii myös teemalehtien tuottajana.

Kansikuva on pysäyttävä, koska lintu katsoo lukijaa suoraan kohti avuttomana. Kuva toimii myös otsikon kanssa, koska siitä tulee jotenkin avuton olo. Amatöörit yrittävät auttaa. Kuva on kultaisine leikkauksineen nappiotos, voisin kuvitella sen minkä tahansa lehden etusivulle. Kiinnostuin myös muista vinkeistä.
Sivut 2-3. Ensimmäisenä mietin taittoa, vaikka en olekaan ammattitaittaja. Kuvat ovat mielestäni liian pieniä. Jos tämä sivu olisi sanomalehden uutisaukeama, lyhyitä pätkiä pitäisi lyhentää selvästi ja vastaavasti sekä kuvitusta että valokuvaa suurentaa. Myös juttujen hierarkiaa voisi miettiä. Laittaisin isomman tai paksumman fontin kakkossivun uutiseen.
Kolumni virittää hienosti lukijan Utaimen teemaan ”rikki”. Kolumnissa on hyvä edetä yksityisestä yleiseen, koska se pitää mielenkiinnon yllä, kuten tässä. Olisin ainoastaan vaihtanut jutun alun, koska se on vähän klisee. Olisin lähtenyt liikkeelle rikki menneestä tavarasta.
Uutinen vanhempien sikailusta laivojen yökerhossa on hieno löytö. Suorastaan harmittelen, etten itse ole törmännyt blogikirjoitukseen. Tästä voisi hyvin tehdä jutun myös sanomalehteen. Olisitte voineet laittaa laivayhtiöt vieläkin tiukemmalle jatkokysymyksillä.
Myös uutinen verkkopankkitunnuksista on hyvä bongaus. Uskomatonta, että tällaista voi vielä tänä päivänä olla. Sisällöllisesti olisin lähtenyt jutussa kiinalaisopettajan havainnoilla, koska hän on kuvassakin ja edennyt siitä tähän yleiseen ongelmaan. Lukijan on helpompi hahmottaa ongelma, jos sen ensin esittää yksittäisen ihmisen kannalta. Muuten molemmat uutiset ovat oikein hyvää uutiskieltä.
Aukeaman lyhyet uutispätkät eivät tunnu minusta uutisilta, koska olen lukenut osasta niitä jo aiemmin. Tätä tuntua voisi vähentää uudella näkökulmalla. Esimerkiksi rikosten vähenemisen voisi otsikoida siten, että vähenikö rikokset vai valvonta ja pohtia tätä tematiikkaa. Näin juttu tehtiin –osioon laittaisin toimittajan kuvan. Myös sovittelusta on puhuttu kauan, mutta sitä voisi pohtia avioerolasten näkökulmasta. Lapsi kiittää, kun aikuiset pääsevät sopuun.

Sivut 4-5 Villit lainsuojattomat
Mahtava aukeama. Pidän otsikosta. Juttu on sopivan lyhyt ja lähtee liikkeelle tarinasta. Hyvä! Ongelma on tuore, eikä sitä ole käsitelty julkisuudessa.  Juttua olisi parantanut, jos jutussa olisi mainittu vielä euroissa, paljonko esimerkiksi Alangolle tuli kuluja lintujen hoitamisesta. Faktalaatikkoon olisi voinut vielä listata, minne voi ottaa yhteyttä, jos tarvitsee apua loukkaantuneen villieläimen kanssa. Se sanotaan jutussa, mutta faktalaatikossa voi olla vielä yhteystiedot tai nettisivut näille toimijoille.
Todella hienot kuvat on mielestäni taitossa laitettu liian samankokoisiksi. Levittäisin pääkuvan toiselle sivulle ja laittaisin röntgenkuvan selvästi pienemmällä. Näin aukeamaan tulee ryhtiä.

Sivut 6-7 Orpolapsen koulutus maksaa ravintolaillallisen verran
Kiinnostuin jutusta, koska itselläni on ollut kummityttö Intiassa kahdeksan vuotta. Juttu on oikein hienosti rakennettu. Kuvaan olisin laittanut etualalle valokuvan orpolapsesta, nyt häntä on vaikea erottaa kuvasta. Olisin ehkä itse vielä listannut faktalaatikkoon tarkemmin neuvoja, miten kummilapsen voi hankkia.
Rikos rikkoi nuoruuden –juttu on myös oikein hyvin kirjoitettu. Pidän erityisesti jutun lopetuksesta, koska se on yllättävämpi kuin sinänsä perinteinen aloitus. Kuvakin on hyvä.
Olisin itse todennäköisesti tehnyt molemmista aukeaman jutuista aika samanlaiset kuin Utaimessa. Se on ehkä se tuttu ja perinteinen tapa, mutta arvostellessa mietin, että tämäntapaiset jutut olen lukenut ennenkin. Mietittäväksi jää, olisiko kaavaa voinut rikkoa. Toisaalta: miksi keksiä aina uusi pyörä?

Sivut 8-11 Sopivasti valoa
s. 8 - 9 Jälleen huippuvalokuva! Pidän siitä todella paljon. Taitto on juuri samanlainen, mitä käytämme oman teemalehtemme reportaasin aloituksessa. Hyvä, että annetaan tilaa loistavalle valokuvalle.
Seuraavan aukeaman taas mahtavat kuvat on taitossa latistettu liialla samankokoisuudella. Olisiko kuvista saanut tehtyä tarinan, jos niistä olisi tehnyt esimerkiksi kuvakombon teoksen aloittamisesta valmiiseen teokseen? Olisin ehkä ryhmitellyt pääosan kuvista toiselle sivulle ja laittanut tarinan yhden kuvan kanssa kokonaan toiselle sivulle.
Juttu on hienosti rakennettu ja siinä on kuvailua. Mietin vain, miksi ihmeessä jutussa ei ole yhtään suoraa sitaattia! Käytän niitä itse yleensä aina parin kappaleen välein tekstissä, koska ne tuovat vaihtelua ja helpottavat lukemista. Suorat sitaatit ovat erityisen tärkeitä henkilöhaastatteluissa. Suorat sitaatit tuovat juttuun aina haastateltavan oman äänen. Koska jutussa ei nyt niitä ole, lukija jää miettimään, eikö taiteilija voinut itse puhua. Jutussa korostetaan vammaisen taiteilijan omatoimisuutta, mutta sitaattien poissaolo korostaa avuttomuutta. Jos taiteilija puhuu avustajan välityksellä, tämä pitää sanoa jutussa. Tämä ei varmasti ollut kirjoittajan tarkoitus. Hyvien sitaattien metsästäminen on oleellinen osa haastattelutilannetta.  Vielä etunimen käytöstä: meillä on periaate käyttää ihmisistä aina sukunimiä. Miettisin, tuleeko etunimen käytöstä tässä yhteydessä tahaton vaikutelma, että vammaistaiteilijasta käytetään etunimeä, mutta esimerkiksi Juhani Palmusta käytettäisiin sukunimeä. Tällaisia ratkaisuja pitää aina miettiä.

sivut 12-13
Juttu valokuvaajien Kollektiivi 4:stä kiinnostaa, koska olen tehnyt töitä porukasta neljän valokuvaajan kanssa. Olisiko kuvista Timesissa saanut revinnäistä tms.?
Mitä mieltä -gallup on yllättävä, mikä on suuri plussa, koska gallup-juttujakin 15 vuotta tehneenä tiedän, että ne yleensä ovat pakkopullaa. Kansalaisilla on nyt myös mielipiteitä, hyvä niin.
Sivun 13 lyhyet pätkät ovat mielestäni tähän asti melkein lehden parasta antia. Se osoittaa, että pienikin juttu on tärkeä, kun sen tekee kunnolla. Jutut ovat minulle uusia tai ne on käsitelty uudella tavalla. Pidin NHL:n nostosta, kiusaamiskyssäristä ja Ylen kritiikistä. Myös gradutiivistys on oivaa kamaa. Lisää tällaista!
Kolumni oli ihan hyvästä aiheesta, vaikka en tästä genrestä olekaan niin kiinnostunut. Vähän kiusaa naisena yleisesti se, että naiset arvostelevat toisiaan mediassa ja sitten vielä naistoimittaja arvostelee tätä arvostelua. Vaikka alun perin tarkoitus oli toki hyvä, estää naisten käsittely vain ulkonäön kautta, vaikkakin kyseiset gaalat keskittyvät juuri ulkonäköön. Kehäpäätelmä! Pointtini on kuitenkin se, että naiset voisivat joskus tukea ja kehua toisiaan julkisesti! Ja siitä uutinen!
Sivu 14-15 Kielipoliisijuttu on myös lehden parasta antia. Kivasti kirjoitettu ja oikeaa asiaa. Liikenneviraston sitaatissa ei ole puhujaa, se hämää.  Sivu 15 on hieno sivu. Voisi toimia meillä Hyvä elämä –sivuna. Ehkä en ole aivan toivoton toimittaja, koska löysin kaikki kirjoitusvirheet. Vaikkakin tässä arviossa voi olla pari kirjoitusvirhettä, koska tein tämän vapaapäivänä hiihtolenkkiä odotellen…

s. 16
Juttu pyörätuolikoripallosta on kelpo, vaikkakaan ei erityisen yllättävä. Olisin kaivannut sitaatteja myös pelaajilta, ei vain valmentajalta. Ihan hyvä ratkaisu, että valmentaja on esitetty ensin lajin asiantuntijana ja vasta myöhemmin kerrottu, että hänkin on pyörätuolissa.

s. 17
Juttu jää jotenkin ilmaan, koska siinä ei kerrota, mistä Ajatuksen valo kertoo. Olisin kaivannut lisätietoja, mistä Parkku kirjoittaa, miksi hän kokee sen niin tärkeäksi jne.  Juttutila on pieni, mutta olisin jättänyt höpinän punkkareista vähemmälle. Vai kirjoittiko Parkku punkista? Kannattaa miettiä juttua tehdessä lukijan ilmeisiä kysymyksiä ja vastata niihin, koska lukija hermostuu, jos jotain ilmiselvää tietoa jää puuttumaan.
Kolumni muumioista on ajankohtainen ja hyvin kirjoitettu. Ehkä jonkinlainen teoria tai arvaus siitä, miksi muumiot kiinnostavat, olisi voinut viedä kolumnin uudelle tasolle. Kuoleman pelko, kuka ties?

s.  18
Takasivun juliste jättää tulkinnan katsojalle. Viitataanko tässä jakun avonaisuudella sähköpostien ketjukirjeisiin miehille vai ajankohtaiseen tabloid-keskusteluun?

maanantai 21. tammikuuta 2013

Lukiolaisraati arvioi Utaimen 2/2013

Toimitussihteerit Mira Kettunen ja Outi Koivu kokosivat tamperelaisista viestintälukiolaisista lukijaraadin, joka arvioi Utaimen numeron 2/2013.

Toimitussihteerit kertovat projektinsa taustoista Utaimen Mediatähystin-blogin postauksessa. Katso videot tästä:



Joel Maisalmi (2/2013): "Kuvat laadukkaita mutta yllätyksettömiä"


Utaimen 2/3013 kuvat arvioi lyhyesti Alma Median Helsingin toimiston valokuvaaja Joel Maisalmi:
  • Kokonaisuutena lehden kuvat laadukkaat, mutta yllätyksettömät.
  • Kansijuttu kiipeilijästä jää etäiseksi, koska kuvat toistavat itseään. Sekä kansikuva, että sisäsivujen kuvat keskittyvät liikaa kuvaamaan pelkkää miestä jääputouksella. Mies edestä, alhaalta, takaa. Avausaukeaman kuva on aivan mainio startti jutulle, mutta seuraava aukeama jää jankkaamaan yhden asian ympärille. Jään kaipaamaan tunnetta. Ja moniulotteisempaa kerrontaa. Olisoko matkalta jäätikölle ja takaisin irronnut jotain. Tai yksityiskohtia; kohmeisia sormia, märkiä sukkia, erilaisia tunnetiloja.
  • Pimpparallin kuvia vaivaa sama oireyhtymä kuin kiipeilijäkuviakin. Iso kuva on hyvä, mutta kaksi pienempää toistavat samaa. Tässä jutussa taitto selvästi vaikuttaa heikentävästi. 
  • Neliöhköt päällekkäiset pikkukuvat eivät oikein toimi. Joku kuva olisi voinut olla vaikkapa miljööstä.
  • Asiattomuuksia kentän laidalla huutelevista vanhemmista kertovassa jutussa on taitollisesti aivan hyvä ote. Ei mestarillinen, mutta aivan hyvä. Kuva itsessään ei ole niin vahva, että seisoisi omilla jaloillaan, mutta jutun kuvituksena ja taitollisena osana ajaa asiansa. Kuvan henki on väsynyt (kuvassa kaikilla on väsynyt ilme tai elekieli), joten se ei juurikaan kerro intohimoisesti solvaavista vanhemmista.
  • Lehden kuvista eniten mieltä jäi vaivaamaan pellekuva. Salamalla kikkailua, mutta kuvassa on jotain enemmänkin. Kuvaaja on saanut hyvän kontaktin kuvattavaan ja se näkyy tunteen välittymisenä kuvasta.
  • Ylipäätään kuviin kaipaisin enemmän tunnetta, yllätyksellisyyttä ja variaatiota. Isommissa kokonaisuuksissa voisi luoda draamaa ja tarinallisuutta kuvavalinnoilla.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Julia Thurén (2/2013): "Virkistävän ajankohtaista"

Utaimen 2/2013 kävi läpi Demin tuottaja Julia Thurén:

Hei tiedotusoppilaiset! Mahtavaa päästä antamaan arviota lehdestänne, siinä oli paljon kiinnostavia juttuja, ja aion lukea sitä jatkossakin. Yllätyin siitä, miten ajankohtaisiin aiheisiin olette ehtineet tarttua.


Yleispalaute:

Tarkastelin juttuja siitä näkökulmasta, mitä olisin vielä kaivannut niihin lisää. Juttaiheet ja näkökulmat olivat monessa jutussa kiinnostavia. Muutamissa jutuissa kuitenkin tuli sellainen olo, ettei toimittaja ole kysynyt sitä viimeistä, tärkeintä kysymystä, vaan ikään kuin jättänyt haastateltavan haastamisen sikseen.

Toinen huomioni oli se, että niin monista jutuista pyrittiin tekemään reportaaseja kuvailemalla läsnäoloa. Vaikka tällainen kerronta on muodikasta, liiallisena se käy raskaaksi. Kokonaisuutena lehdessä ei kannata olla niin monia repparialkuisia juttuja. Lyhyisiin juttuihin ei välttämättä tarvitse laittaa kuvailuosuutta.

Kolmanneksi: jutut olivat hyvin kirjoitettu, mutta muutamissa jutuissa tuntui, että kappaleet olisi pitänyt hahmotella eri järjestykseen. Joissain jutuissa kiinnostavin / itse aihe selitettiin vasta jutun lopussa.

+ BONARIPALAUTE: 

Olen itse pikku hiljaa siirtynyt yhä enenevissä määrin lukemaan pelkästään minulle kuratoituja (Facebookissa suositeltuja) juttuja. Aloin tykätä Utain-sivua. Laittakaa vain rohkeasti jutuista enemmän nostoja viikossa, kun kerran teillä on niin paljon hienoja juttuja lehdessä. Etenkin napakat kolumnit leviävät verkossa nopeasti (ihmiset rakastavat osoittaa, että ”tämä kirjoitti tällä tavalla fiksusti, minäkin olen sitä mieltä, ja huomatkaa, että minä olen fiksu, kun luen tällaisia tekstejä”).

Kansi:

Kaikki kansiotsikot kiinnostavat. Sen sijaan ylävinjetin "ajassa", "kartalla" ja "luotain eivät ihan aukea.  Kannessa myös kiinnostava kuva, joskin olisi ollut kiva nähdä jäbän naamaa.

s. 2 –3

Avaus: ajankohtainen aihe (inhokkisanat ja -ilmaisut olleet juuri esillä), lopun esimerkki olisi voinut olla vielä henkilökohtaisempi, niin kolumni olisi ollut vielä tujumpi. Hyvä rakenne: yhdessä kappaleessa yksi asia.

Pysäköintitilaa on, autoja ei: Otsikossa sama asia toistuu kahteen kertaan, ja oikeastaan kolmannen kerran ingressissä. Otsikko olisi voinut olla ehkä vähän kikkailevampi, vaikka kyseessä onkin uutisjuttu. Olisin saattanut aloittaa jutun tuolla toisella kappaleella "keskiviikkona aamupäivällä...", jonka jälkeen melko pian päästänyt Johanna Lehtisen ääneen. Lisäksi olisi voinut lyhyesti mainita, että "juuri avattu parkkipaikka" tm, sillä nyt lukija ei aluksi tiedä, miksi Lehtinen ei odota vielä suurta ryntäystä "tässä vaiheessa". Hallin uutuus käy tosin ilmi faktaboksissa. Mukavaa, että näin lyhyeeseen juttuun on saatu kaikki osapuolet haastatteluun (omistaja ja asiakas). Ei selkeästi olla menty sieltä, missä aita on matalin! Tavallisesti en pidä siitä, että kuvia taitetaan päällekkäin, mutta tässä tuntuu toimivan.

Opiskelija-alennuksella lisää osallistujia: En täysin ymmärtänyt, mistä kyseessä olevassa kokeilussa on kyse. Opetetaanko siinä näyttelemistä, onko se harrastuskerho? ”Esityskonsepti on ensimmäinen laatuaan.” Tämän olisi voinut selittää nopeasti alussa. Muutoin uutinen on hyvä bongaus, joka kiinnostaa varmasti opiskelijaa.

Yritykset rikkovat Facebookin sääntöjä: Kiinnostava aihe! Pikkuhuomautuksena se, että olisi voinut sanoa "Facebook sulkee päivittäin MAAILMANLAAJUISESTI 60 000 yrityssivua", sillä ensin luulin, että puhutaan edelleen Suomesta ja ihmettelin, että miten niin suuri luku on mahdollinen. Aiheesta voisi tehdä suuremmankin jutun, esim. haastattelemalla yritystä, jonka sivu on suljettu (jos sellaisen löytäisi). Tosin ei ehkä lehtenne konseptin mukaista. Hyvä että loppuun oli laitettu selitys siitä, mitä haittaa sivun sulkemisesta yritykselle on, kiinnostavaa!

Vessajonossa etuilu yleistyy: Hahaa, mahtava otsikointi! Heti alkoi kiinnostaa. (Tässä on selkeästi verkkouutiseksi ainesta.) Lisäksi juttu jakaa ymmärrystä (mikä on yksi journalismin tärkeitä tavoitteita!) sekä heille, joita etuillaan että heille, joilla on ko sairaus muttei tietoa passista.

Mielenosoitus rasismia vastaan: Hyvä, että heti jutun alussa kerrotaan, miksi kyseinen tapahtuma pidetään.

Lämmitys lisäsi hiilipäästöjä: Hienoa että jutun lopussa avataan, miksi puhutaan vuoden 2010 aikaisesta tilastosta vasta nyt.

Toimittaja haastateltavan oppilaana: Näin lehti tehtiin on hauska juttukonsepti, ja kyseinen juttu kiinnostava oivallus. Olisin vielä halunnut tietää, mihin juttuun kirjoittaja haastatteli tyyppiä, tyyliin "sivun xx juttuun", vaikka kyseinen tieto käykin myöhemmin lehteä selatessa selville. Tällaiset taustoittavat pikkujutut ovat aina kiinnostavia tiisereitä, ja niitä harrastetaan kiitettävästi aikakauslehdissä, hauskaa jos käytäntö lisääntyisi myös sanomalehdissä.

Tupruttelija voi saada häädön savuttomasta talosta: Vaikkei yhden sanan toisto ole tekstissä hyvä juttu, joskus eri synonyymien keksiminen alkaa tuntua liialliselta kikkailulta (tupruttelija, tupakoitsija, sauhuttelija...) Selkeä uutisjuttu, hyvä että siinä valaistaan myös sitä, miten vanhoihin taloihin voi saada tupakointikiellon. Kuvitus on sympaattinen!

s. 4–5

Törkeät tukijoukot: Hyvä otsikko (kun ajatellaan usein, että tukijoukot ovat tärkeitä). Alku on pyrkinyt tuomaan repparimaista läsnäolon tuntua juttuun, mutta jutun olisi voinut aloittaa kiinnostavammin kuvailemalla suoraan tammikuun alun ottelua. Toimittajalla on oikeus kuvailla asiaa, vaikkei hän olisi paikalla ollutkaan, jos saa tiedot tunnelmasta ym haastateltavalta, eli tässä tapauksessa joukkuejohtaja Petri Rajasalolta. Jutun olisi voinut rajata koskemaan pelkästään joukkueurheilua ja kyseistä jääkiekkojoukkuetta, sillä nyt tulee sellainen olo, että lyhyeen juttuun yritetään mahduttaa mahdollisimman monta haastateltavaa hieman väkisin. Rajasalolta olisi voinut esim kysyä, että saavatko riehuvat vanhemmatkin rangaistuksen, jos kerran se on kiellettyä katsomossa. Ilmiö on kiinnostava ja esillä tällä hetkellä hyvin. Tykkään aina taustoittavista kainaloista, mutta tässä kohdassa tuntuu, ettei urheilusosiologilla ollut mitään erityisen asiantuntevaa sanottavaa. Oliko hän tutkinut aihetta? Minua jäi kiinnostamaan, miksi vanhemmista on tullut aggressiivisia, jos kerran eivät aiemmin ole olleet. Taitto on kivan näköinen.

s. 6–7

Heidi ja Niklas ajavat pimppistä: Ihanan sympaattinen juttu! Ei suhtauduttu lainkaan ylenkatsoen pimppiksen ajajiin, mikä olisi voinut helposti kuultaa jutusta läpi. Nyt juttu tuntui virkistävän myönteiseltä, mutta siinä oli kuitenkin otettu vastanäkökulmakin (valittavat naapurit) lukuun. Olisin vielä kaivannut Heidiltä ja Niklakselta vastauksen siihen, mistä he saavat rahat yhä kallistuvaan bensaan ja mikä on heidän kantansa yksityisautoilu + ilmastonmuutos -dilemmaan (kun varmasti kaikki paasaavat siitä koko ajan ympärillä). Ingressi ei tunnu aivan loppuun saakka mietityltä, otsikko sen sijaan on rohkean tartuttava. Yleisesti ottaen hauskaa kielenkäyttöä (pitkänhuiskea), kuulemma-sana on turhan puhekielinen lehtijuttuun.

Nettimummo innostaa tarttumaan vatkaimeen: Ajankohtainen juttu (EU-rahoitusten paheksunta). Olisin siirtänyt toisen ja kolmannen kappaleen paikkoja, sillä nettivideota olisi ollut hyvä käsitellä heti kärkeen, kun se on jutun pääpointti. Lopetuksen Veijo oli sympaattinen.

s. 8–11

Helvetin putouksilla: Sekä kannessa että lehdessä kiinnostavat otsikot, kuvat myös onnistuneet. Jutussa olisi voinut valita, kertooko jääkiipeilystä vai Jani Perkiöstä. Nyt henkilö jää melko etäiseksi, vaikka häntä seurataan koko ajan. Miksi Perkiö harrastaa lajia? Jutusta jäi tunne, että on tällainen laji ja joku harrastaa jossain sitä. Kieli on täsmällistä ja luontevaa, ei turhan kikkailevaa.

s. 12–13
Kritiikki kolahtaa konkariinkin: Mukavaa, että jutussa pysytään näkökulmassa (kritiikki) eikä sorruta jaarittelemaan Malmbergin saavutuksista, vaikka niitä varmasti olisi ollut kerrottavana. Mies on saatu hienosti avautumaan herkkänahkaisuudestaan. Ingressi olisi voinut olla hieman lyhyempi ja napakampi.

Gallup: Kysymys lauseenvastike-muodossa oli hankala, piti lukea kahdesti. Vaikka gallup-kysymyksissä pyritään lyhyyteen, voi niissä silti käyttää sivulauseita: ”Kenestä haluaisit lukea elämäkerran, joka on kirjoitettu tutkivan journalismin menetelmin?” En täysin ymmärtänyt, mitä tutkivan journalismin menetelmillä tässä tarkoitetaan. Minun piti myös googlata Krishnamurti (jota ei ollut boldattu ja nimestä unohdettu h-kirjain, ehkä olisi voinut sanoa myös etunimen), hänelle olisi siis voinut antaa jonkin määreen vaikka suluissakin. Näin lyhyissä jutuissa kannattaa olla erityisen tarkka nimissä. Gallupissa on ansiokkaasti kysytty lisäkysymyksä ja vastaajat ovat mukavan erilaisia.

Överiksi menee, mutta menköön: Petri Luukkasesta on tehty nyt monia ylistäviä juttuja, joten tämä hyvin kirjoitettu kommentti oli todella tervetullut ja virkistävä näkökulma dokumentille. Otsikko tosin mielestäni hieman kumosi kirjoittajan mielipidettä.

Mediapeliä: Hyvä aihe, napakka kirjoitus, mukavasti ripoteltu faktaa joukkoon (luvut ja Suomen lain näkemys), hienosti muotoiltu loppukaneetti. Juuri tällainen juttu kannattaisi ehdottomasti jakaa Utaimen Facebook-sivun kautta, mielellään viimeisen lauseen lainauksella.

Lämpenee: hauskasti muotoiltu juttu, vaikka jouduinkin lukemaan sen kaksi kertaa ymmärtääkseni: ehkäpä juuri siinä olikin jutun juoni! (Tällainen juttu voisi olla myös Journalisti-lehdessä.)

s. 14–15

Punaisen nenän takana ei ole mikään pelle: En ole ”ei mikään xxx” -otsikkojen fani, ne ovat usein vähän laiskoja. Ingressistä: kannattaa välttää epämääräisiä määritteitä ”joissain”, voi vain reilusti sanoa ”herättää ihmisissä pelkoa”. Inkkuun ei ehkä olisi kannattanut sekoittaa Nasse-setiä ja Pelle Hermanneita, vaan esitellä suoraan pelkkä idea. Juttu alkaa hienolla mielikuvalla (maailman pienin naamio) ja on hyvin kirjoitettu. Olisin kaivannut vielä konkreettisempia esimerkkejä siitä, miten pelle voi auttaa (tai parhaimmillaan, miten se on ihan oikeasti auttanut) uhria tai vankia. Hieno kuva.

Kersantti Pippurin pauloissa: Ingressissä olisi voinut kertoa, miksi tämä juttu tehdään (eli mainita Beatles tribuutti –tapahtuma). Otsikko ei aukea. Juttu on niin lyhyt, että vuoden 2005 keikkaa kuvaileva alku hämää lukijaa, kun siihen ei sitten palata missään vaiheessa. Nyt aikamuoto pomppaa vähän turhan nopeasti eteenpäin ja juttu jää hieman sekavaksi – yhtäkkiä ollaankin työmatkalla hotellihuoneessa. Tapahtuman bongaus on sinänsä kiinnostava nosto.

Näin koin: Aiheen ajankohtaisuuden  (eli ulkoilureitin suunnittelun) olisi voinut esitellä lukijalle heti alkuun. Kolumni tuntuu hieman liian pitkältä, tiivistämällä siitä olisi saanut napakamman ja luettavamman. Vaikka tiskipöydän valossa koettu väkivalta on hauska lisäys valo-kielikuvaan, tuntuu naisiin kohdistuvan väkivallan sekoittaminen aiheeseen sekavalta. Inkkuun olisi melkein voinut nostaa ajatuksen siitä, että pimeys on luksusta, mikä on kirjoittajalta hyvin sanottu.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ilkka Pernu (1/2013): "Hyvä hyvä"

Vuoden ensimmäisen numeron katsasti vapaa toimittaja Ilkka Pernu:

Yritän kiinnittää huomiota jutun kerrontaan, näkökulmaan ja siihen, miten saisi vetävämmän.

---

S. 2-3

Avaus: Hyvä, selkeä mielipide. Ei pelkkää sanojen pyörittelyä niin
kuin kolumnit liian usein on. Rinnastus eläinten ja ihmisten kohtelun
välillä olisi vieläkin vaikuttavampi, jos juttu lähtisi tehokkaammin
liikkeelle - eli käytännössä voisi jättää viittauksen Ylen
uutisotsikkoon ja klikkausjournalismiin. Suoraan asiaan,
papukaija-episodin kuvaukseen. Ja kaipaisin vielä vähän selitystä
sille, miksi työntekijät palavat Bangladeshissa.

Poliisi kuntoilee halvemmalla: Napakka uutinen, jossa haastateltu
laajasti eri osapuolia. Tasapuolinen. Ainoa asia, jota jäin
kaipaamaan, on crossfit-lajin esittelyä ihan lauseella-parilla. Se
olisi onnistunut esimerkiksi kuvaamalla ihan jutun alussa
crossfit-tuntia lyhyesti.

Tampere ulkoistaa kouluruokailua: Hyvin kirjoitettu uutinen, joka
koskettaa ainakin ko. alueiden perheitä. Pelko, muuttuuko lapsen
kouluruoka kamalaksi, on aiheellinen. Jäin kaipaamaan ainoastaan
tietoa, mikä on ISS. Kuinka isosta firmasta on kyse, tuottaako se jo
joihinkin kouluihin ruokaa jne.? Onko muualla tullut säästöjä?

Ei sakkoja lintsaamisesta: Tasapainoinen jatkouutinen. Ei mitään pahaa
sanottavaa.

Ero-isille ja -lapsille tapaamispaikka: Kiinnostava aihe, mutta miksi
jutun uutinen on piilotettu jutun loppuun? Onko Tampereelle avattu
Suomen ainoa ero-tapaamispaikka? Kiinnostavaa. Aiheesta pitäisi tehdä
reppari.

Tekstari muistuttaa aurauksesta: Selkeä informatiivinen uutinen.
Palvelujournalismia parhaimmillaan.

Oikeusministeriö haluaa kitkeä terrorismikoulutusta: Otsikko johdattaa
lukemaan niin, että terrorismikoulutusta olisi annettu Suomessa.

Kahvitauko on opiskelijalle kallis: Juttu kaipaisi rinnalle taulukon
tms. jossa kävisi ilmi, mitä kahvi missäkin kahvilassa maksaa ja ehkä
jopa vertailu johonkin keskustan kahvilan hintaan. Haluaisin tietää,
missä opiskelijaravintolassa hinta on 80 senttiä, missä 1,5 euroa.

Veronkierron piukat paikat: Hyvä jutunteon taustoitus.

S. 4-5

Veronkiertämistä vai vastuunkantoa?: Hyvä ajankohtainen aihe. Ansio-
ja pääomatulon ero ei välttämättä ole kaikille selvä. Verotusasiaa
voisi vääntää rautalangasta enemmänkin. Mukana jonkin verran kliseistä
talouskapulakieltä. Kuvitus konkretisoi epäkohdan hyvin.
Kommentti-jutussa selkeä mielipide. Hyvä hyvä.

S. 6-7

”Ilman apua en pysty niistämään”: Tärkeä aihe tuotu hienosti kolmen
henkilön kautta. Olisin mielelläni lukenut henkilöistä ja heidän
tarpeistaan, toiveistaan sekä huonoista ja hyvistä kokemuksista paljon
enemmänkin.

Nopeat vievät parhaat: Ilmiö, joka puhuttaa alan opiskelijoiden
sisällä, mutta entä muut alat. Olisin mielelläni lukenut muista
yliopistossa opiskeltavista aloista, miten kesätyöhaku eroaa
toimittajaopiskelijoista.

S. 8-11

Muistojen ja makujen keidas: Vaakon Nakki -reppari - mahtavaa!
Läsnäolon tuntu on saatu hyvin mukaan, mutta voisi olla vielä enemmän,
tarkempia kuvia, eri aisteja ja kiteytystä. Alussa kerrotaan, että
radio soittaa musiikkia - mitä musiikkia? Pienessä kopissa varmasti
haisee joltain, miltä? Tuntuuko sipuli silmissä? Onko seinissä
rasvakerros? Mitä asiakkaat juttelevat Lintunen-Oinosen kanssa? Heidän
dialoginsa olisi herkullista kuulla. Kaikki hullut yksityiskohdat
sopivat tällaiseen juttuun.

S. 12-13

Tutkiva tilastonikkari: Tosi hyvä aloitus - ja lopetus. Mustamakkaran kaari.

Kalliita sanoja kaupan: Hyvin perusteltu mielipide. Olen tosin eri
mieltä, mutta Long Playn toimitukseen kuuluvana se minulle suotakoon.

Alma Media poistuu kirjastojen koneilta: Alan opiskelijoille varmasti
hyödyllinen uutinen. Hyvät kysymykset viestintäjohtajalle.

Lämpenee: Enbuske tekee sen itse, eli hänen Twitter-kommenttinsa
kertovat enemmän kuin jos toimittaja alkaisi avata, mikä hänessä
ärsyttää ja/tai ihastuttaa. Hyvä ettei selitetä enempää.

Mediapeliä: Tärkein eli kirjoittajan oma analyysi jää turhan pieneksi
jutun loppuun. Olisin halunnut kuulla enemmän analyysiä ja kritiikkiä
kirjoittajan omasta lähtökohdasta.

S. 14-15

Lasillinen vanhentunutta viinikulttuuria: Tosi hyvä otsikko.
Kiinnostava bongaus. Olisi ehkä voinut vähän syventää juoma- ja
ruokakulttuurin muutosta yleisemminkin.

Sulhaset tahtovat yläilmoihin: Polttarit-trendit on aina ajankohtainen
ilmiö. Olisiko saanut vielä ajankohtaisemman utelemalla järjestäjiltä
seuraavia polttaritrendejä? Mitä tapahtuu nyt ja seuraavaksi? Jutun
rakenne on myös vähän hankala. Polttarisankari Hanna Yli-Juuti on
vähän hassussa paikassa, varsinkin kun häneen ei palata myöhemmin.
Olisin jättänyt hänet kokonaan pois - tai vaikkapa jutun lopussa
kertonut, mitä hän ei missään nimessä halua polttareiltaan.

Näin koin: Hyvin perusteltu mielipide ja hyvin rullaava juttu.