Juhani Niiranen (7/2012): "Kiinnostava ensivaikutelma"

Utaimen 7/2012 kuvat arvioi Helsingin Sanomien valokuvaaja Juhani Niiranen:

Lehti luo ensi selailulla kiinnostavan vaikutelman.

Ihminen kannessa herättää mielenkiintoa ja on mielestäni hyvä että kansikuvassa yhdistyy henkilökuva ja toiminnallinen kuva. En tiedä onko nuoren kalastajan vanhempien ammatit niin kiinostavia että ne ovat kannessa, vaikka taisipa Pentti Linkolankin isä työskennellä Helsinkin yliopison biologian professorina ja kasvitieteellisen museon johtajana.

Jutun sisäsivun kuvissa vahvaa on rohkean kokoinen avauskuva. On ihan hyvä että kalastaja on siinä selkä kohti kameraa, jolloinka seuraava aukeama sitten saa avata tarinan. Olisiko löytynyt takaapäin- kuva missä olisi ollut näkyvissä jotenkin käsiä tai verkkoa? Hieman sivuviistosta? Silloin kuva olisi selkeämmin vienyt kalastusaiheeseen, vaikka olisikin ollut selkäpuolelta.. Toki tämänkin kuvan lippu kalastukesta kertoo.

Sisäaukeamalla on tosi hieno lähis kaloista jäisessä saavissa. Se tuo hyvää mittakaavavaihtelua ja vie vihdoin aiheeseen: Kalastus. Taittaja on myös hyvin laittanut kuvan reilulla koolla. Toimintakuva missä kala lentää on hyvä, perinteinen repparikuva jossa voi nähdä pientä huumoriakin: kala näyttää menevän saavista ohi. Ehkä vähiten motivoitu kuvavalinta on oikean sivun alalaidan kasvokuva, vaikka siinä kalastaja katsookin viereisessä kuvassa lentelevää kalasääskeä. Kasvothan näytettiin jo kannessa ja viereiselläkin sivulla.

Ehkä ilmevaihtelu voisi olla suurempi, silloin kuvavalinta näyttäisi paremmalta.

Henkilökohtaisesti en pidä kuvien päälle taitetuista teksteistä, vaikka sillä tässä voittaa lisää kokoa kuvalle. Järvi -sana taivaassa ei näytä mielestäni hyvältä.

Sivun kaksi revittyjä tauluja -kuva on mielstäni hieno: Siitä näkee ilkivallan ja taitto on oivallus teksin kulkiessa revityssä railossa. Juttu ja kuva muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.

Lenin-museon kuva on todella herkullinen, draamaoppaan draivi on vahva. Taustalla Lenin-setäkin osoittaa suuntaa. Ehkä olisi voinut olla pieni kuva laulajista, millaisia kävijät olivat?

Ketkä lauloivat yhteislaulaua? Tai kuva oppaan ja ylesön vuorovaikutuksesta, olisiko sellainen ollut saatavissa?

Reilu kaupunki kuvassa on löydetty hyvin mahdollisuus kuvittaa abstrakti aihe: Missä näkyy se että Tampere on reilu kaupunki? Hienoa on se että ei ole tehty katugalluppia aiheesta

"Onko Tampere mielestäsi reilu?", vaan on etsiydytty toiminnan pariin. Eikä tutkimuspäälikkö Timo Järvensivun kuvaa todellakaan tarvita. Nollatason suoritus olisi ollut kuvittaa juttu Järvensivun henkilökuvalla. Wilson Kirwan kuvassa on voimaa ja nyt yleisökin, pienet kaupunkilaiset, näkuvät.

Viimeinen palvelus -jutun pääkuva ja taitto on hieno abstraktio mustaa ja valkoista. Otsikon sanat, ensimmäinen musta, toinen valkoinen, vievät kohti valkeutta. Pidän myös kuvan tarkennuksesta ikääkuin tämänpuoleiseen, etualan rautakisoon. Tässä taitossa otsikon toisen sanan taitto kuvan päälle mielestäni toimii, valkoista sanaa ei olisi saatu ellei sitä olisi taitettu mustan päälle. Valkoinenhan ei näkyisi valkoisella taustalla.

Huomioni kiintyi jutussa huvisevaan tuleen, olisiko ollut saatavissa tulikuva? Tuleen liukuva arkku? Siihen olisi pitänyt kysyä lupa omaisilta.

En oikein pidä opettajajutun taitosta pienellä Krematorion viereen. Juttu on kiinnostava ja henkilökuvakin sinänsä ok mutta nyt väriläiskä rikko hienon mustavalkoisen aukeaman. Taitto toiseen paikkaan ja iso kuva opettajasta vuorovaikututksessa oppilaiden kanssa olisi ollut parempi ratkaisu.

Vedetään hatusta on tosi kiinnostava kirjoitus ja kuvitukuksesta pidän todella paljon. Hahmo herättää lukijan mielenkiinnon tärkeään aiheeseen. Ja kyllä niin on että paskanpuhujat jää aina lopuksi kiinni. Sosiaalisen median voima näkyy hienosti Hesari-keississä.

Lipponen-jutun kuvituksen suuri ansio on se että ohjelmaa katsomaton lukija käsittää millaisesta pilasta oli kysymys. Vasta nyt minä ohjelmaa katsomaton ymmärsin millainen pila oli kyseessä. Tämän kuvan olisin halunnut nähdä muissakin lehdissä.

Pimeän kaupungin kuva on hieno. Koira ilahduttaa todella, ilman sitä kuva olisi liian köyhä. Tuollaisia valoteoksia kannattaa kuvata hämärän laskeutuessa, vain silloin saa valoteoksen ja ympäristön välille sopivan suhteen. Nyt ympäristö ehkä on turhan pimeä. Mutta villakoira pelastaa!

Silmukoilla somitut suhteet kuvittuu hyvin henkilökuvalla missä on myös toimintaa. Ja molemmat lapsetkin näkyy!

Takakannen juliste on kiinostava produktio. Walt Disney tekstiotsikko on hauska, parisuhteelle voi vain toivottaa onnea.

Onnittelut Utain toimitukselle hienosta ja kiinnostavasta lehdestä!http://issuu.com/utain/docs/utain_7_2012

Markku Mantila (7/2012): "Tyylikästä ja tehokasta ilmaisua"

Syksyn ensimmäisen Utaimen (7/2012) arvioi sanomalehti Kalevan päätoimittaja Markku Mantila:

1. Kansi

– Onnittelut. Kuva on hieno. Otsikossa viitataan lääkärin ja diplomi-insinöörin poikaan, siis älyyn ja lahjakkuuteen, mikä näkyy miehen huolitellussa ulkomuodossa. Ja siinä on se pieni heikkous, josta pienen pieni miinus. Kaveri ei ensisilmäilyllä näytä lainkaan kalastajalta, paremminkin Nokiasta sapattivuottaan viettävältä it-gurulta. Vanhan liiton miehenä olisin kaivannut kuvaan lisää viitteitä kalasta ja kalastuksesta.

2. Sivut 2–3

– Aukeaman parasta antia on Aapo Laakson reipas kolumni ”Kataisen puukotusyrityksestä”. Teksti juoksee hyvin, sisältö vastaa hyvin omaa käsitystäni. Lyhyeen tilaan saatu puristetuksi jäntevä ajatus.

– Tampereen vuokra-asuntosäätiöiden yhdistäminen on napakka juttu. Pari toimittajan peruserhettä on jäänyt. Kyse on takuulla isosta asiasta, mutta ei-tamperelaiselle uutisen merkitys ei avaudu. Toimittajan tulisi kyetä kirjoittamaan uutisen arvo paremmin auki. Mukaan saisi tulla vaikkapa organisaatiokaavio ja faktalaatikko, joka kertoo esimerkiksi, kuinka monesta asunnosta on kysymys ja paljostako rahasta. Ja sitten se toinen, paljon vakavampi: miksi ei ole haastateltu Tampereen kaupungin edustajaa. Miksi ei ole kaivettu sitä virastoa, lautakuntaa tai kaupungin päättävää elintä, joka on moisen päätöksen tehnyt? Varmaankin löytyisi myös dokumentaatiota, esityslistoja, muistioita ja pöytäkirjoja. Näissä jutuissa on hyvän lehtimiestavan mukaista kuulla mahdollisuuksien mukaan eri osapuolia.

3. Sivut 4–5

– Museoala joutuu pian museoon. Hyvää jutussa on, että siinä on aihetta käsitelty yleisemmin, ei vain Lenin-museon näkökulmasta, jolloin olisi tultu vaarallisen lähelle tekstimainontaa. Näin toteutettuna kainalojuttu toimii ja täydentää käsittelyä. Itse asiassa aihe on sen kokoinen, että taidanpa tarttua siihen itsekin Kalevassa lähipäivinä. Eli uutisnenä on toiminut. Otsikointi olisi saanut olla räväkämpää. Esimerkiksi: Kirjasto kelpaa, museo ei. Näinhän jutun lähteet kertovat. Ja toiseksi, kun museojutun pääkuvana on museo-opas, otsikointi voisi olla henkilöönkäyvempää: ”Yhteislaululla vetoa museoon”. Tai tuon tyyppistä. Lisäksi kannattaa harkita, sopisiko ko. jutun kirjoittamisen otteeksi minireppari paremmin. Nyt tyyli on hyvin asiallinen, joskaan ei kuivakka.

– Reilun kaupungin maineessa oleva Tampere herättää lukijassa kysymyksen, miksi juttu on tehty. Juttua lukiessa saa sen käsityksen, että kirjoittaja hiukan epäilee, liekö kaupunki lainkaan niin reilu kuin väittää. Jutun lähtö Wilson Kirwasta toki herättää kiinnostuksen, mutta pari riviä Kirwan roolista olisi saanut olla lisää. Kirjoittajan taitava kynänkäyttö tekee jutusta sujuvan. Silti istun edelleen toimistossani hieromassa ohimoitani ja kysyn itseltäni, onkohan se Tampere valehdellut olevansa reilu.

4. Sivut 6–7

– Viimeinen palvelus on TYYLIKÄS reppari, joka kelpaisi sellaisenaan mihin tahansa Suomen päivälehteen. Kirjoittaja onnistuu täydellisesti kuvatessaan krematorionhoitajan työtä. Yksityiskohta kasaan kerätyistä tekonivelistä on kiinnostava, mutta ei lainkaan epäkunnioittava. Samaan sarjaan voi lukea kuvaukset krematorion hajusta. Hyvä tyylitaju on tärkeä ominaisuus toimittajalle, tämä juttu osaltaan todistaa sen.

- Koulun mieskiintiöt on sekin huolellista työtä. Tässäkin kohtaa on kysyttävä, miksi juttu on tehty. Varsinainen uutinen miesten vähyys peruskoulun opettajina ei ole. Sukupuolikiintiöiden lopettamisesta ei ole kulunut pyöreitä vuosia, ilmeisesti mitään tutkimustakaan poistamisen vaikutuksista ei ole tehty. Enkä ole huomannut (voi tosin johtua huonosta ajan seuraamisesta), että jokin erityinen keskustelu aihepiiristä olisi menossa.

5. Sivut 8–9

– Tehokas kuva, parempi kuin kannessa. Annettu tilaa kunnolla. Vettä näkyy laajasti. Myös otsikon kikkailu toimii. Tässä on jo kalastuksen makua, vaikka verkkoa tai virveliä ei näykään. Kuva olisi täydellinen, kun veneen lattialla näkyisi sätkivä kala tai kaverin kädessä verkon pää.

4. Sivut 6–7

– Viimeinen palvelus on TYYLIKÄS reppari, joka kelpaisi sellaisenaan mihin tahansa Suomen päivälehteen. Kirjoittaja onnistuu täydellisesti kuvatessaan krematorionhoitajan työtä. Yksityiskohta kasaan kerätyistä tekonivelistä on kiinnostava, mutta ei lainkaan epäkunnioittava. Samaan sarjaan voi lukea kuvaukset krematorion hajusta. Hyvä tyylitaju on tärkeä ominaisuus toimittajalle, tämä juttu osaltaan todistaa sen.

– Koulun mieskiintiöt on sekin huolellista työtä. Tässäkin kohtaa on kysyttävä, miksi juttu on tehty. Varsinainen uutinen miesten vähyys peruskoulun opettajina ei ole. Sukupuolikiintiöiden lopettamisesta ei ole kulunut pyöreitä vuosia, ilmeisesti mitään tutkimustakaan poistamisen vaikutuksista ei ole tehty. Enkä ole huomannut (voi tosin johtua huonosta ajan seuraamisesta), että jokin erityinen keskustelu aihepiiristä olisi menossa.

5. Sivut 8–9

– Tehokas kuva, parempi kuin kannessa. Annettu tilaa kunnolla. Vettä näkyy laajasti. Myös otsikon kikkailu toimii. Tässä on jo kalastuksen makua, vaikka verkkoa tai virveliä ei näykään. Kuva olisi täydellinen, kun veneen lattialla näkyisi sätkivä kala tai kaverin kädessä verkon pää.

6. Sivut 10-11

– Oikein komeaa kuvarepparia on menty tekemään. Ja onnistuuhan se – ainakin osaksi. Tietenkin tekstille käytettävä tila on rajattu, ymmärrän sen. Silti repparin pitäisi tuottaa lukijalleen hyvän tovin aikaa vievä kokemus, jolloin sielu matkustaa aiheen mukana. Lukija näkee sielunsa silmin veneen laitaa vasten kiristyvän verkon ja sätkivän kuhan. Tekstin lähtö on ihan oikea. Koska tilaa on vähän, Mustalahti jää henkilönä ohueksi. Siitä miinusta. Ihminen on aina kiinnostava, etenkin kun luvataan tarinaa miehestä, joka on päättänyt toimia toisin kuin akateemiset vanhempansa. Pitäisi kertoa, miksi hän halusi kalastajaksi. Onko kyse ideologiasta? Onko mies erakko? Kapinallinen? Mökkihöperö? Sekopää? Ja mitä hänen lähipiirinsä moisesta ajattelee. Pyhäjärvi ei voi olla niin iso, että siitä kunnon kokoista leipää kalastajalle lohkeaa. Eli henkilö esiin isommin.

          

7. Sivut 12-13

– Virkeä aukeama, johon löydetty kiinnostavia puheenaiheita. Mediahuijaukset on aukeaman kruunu. Myös Uutisvuodon letkautuksesta käyty keskustelu on huomattu. Paloja, joista pääsee nopeasti läpi, kuten on tarkoituskin. Myös kolumni sarkastisine heittoineen on mukavaa luettavaa.

8. Sivut 14-15

– Tällä aukeamalla ei voi välttyä vaikutelmalta, että lehdentekijöillä oli puhti kateissa. Tampere on pimeä kaupunki –juttu alkaa tavalla, josta syntyy ajatus, että ”väännänpä nyt tämänkin, kun kerran Utain on saatava painoon”. Pääkuva toimii, mutta alla olevaa pienempää kuvaa on Oulun kaamokseen tottuneella hankaluuksia hahmottaa. Tämä juttu on juuri sellainen, että se vaatisi enemmän kuvia, joko pimeydestä tai niistä valoteoksista, joista kerrotaan.

– Neuletöiden uusi tuleminen sisältää vähän uutistakin. Ainakaan tämän palautteen antaja ei ole Oulussa törmännyt moisiin harrastajapiireihin. Jutussa ei ole vikaa, kuvituksessa on. Tai oikeammin tämäkin kuva on loistava, mutta se viittaa enemmänkin satujumppaan kuin neuleharrastajiin. Älkää, arvoisat lehdentekijät, unohtako otsikon ja kuvan liittoa. Kun haluatte jutussanne viestittää jotakin, kuvan ja otsikon välisen yhteyden puuttuminen tai hämäryys poistaa myös juttunne punaisen langan, jos vertaus tässä kohtaa sallitaan.