Utaimen 12/2012 arvioi Olivian päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki:
Yleistä
Lehden rakenne on aika monimutkainen. Osioita on paljon eivätkä niiden nimet ole erityisen yksiselitteisiä. Lukijalle niiden merkitys on vähäinen ja sekoittavakin, mutta onko jaottelusta hyötyä toimitukselle? Ellei, yksinkertaistaisin rakennetta.
Kiinnittäkää huomiota juttujen alkuihin. Nyt ne ovat liian usein löysiä ja kaartelevia.
Kuvatekstit ovat tärkeitä. Kun lukija silmäilee lehteä, hän katsoo otsikot, ingressit ja kuvatekstit. Kuvateksti voi olla se, joka saa hänet lukemaan myös varsinaisen jutun. Sitä ei siis kannata kirjoittaa huolimattomasti tai jättää kokonaan kirjoittamatta niin kuin tässä numerossa oli tehty.
Juttujen hierarkia on useimmilla sivuilla hienosti hallussa. Lukija tietää heti ensivilkaisulla, mikä on aukeaman tärkein juttu.
Kansi
Pääotsikko saisi kernaasti olla kuvan päällä. Minun makuuni otsikko on myös liian epämääräinen ja yleinen (kuka on lumen pauloissa?) eikä oikein tunnu liittyvän ingressiin. Lukija jää miettimään, mistä juttu oikeastaan kertoo.
Hyvää kannessa on se, että on luotettu yhden jutun painoon. Toimittajan työ on valintojen tekemistä.
Alaotsikoista kiinnostavin on Armeijan voi välttää huijaamalla.
Sivut 2–3
Aika tasapainoinen aukeama. Kuvat tosin ovat tylsiä eivätkä informatiivisia. Mika Hakkarainen voisi olla kuvattu missä tahansa. Olisin vienyt hänet ulos joko kotinsa pihalle tai pirkkalalaiseen maisemaan. Ennen kuvatekstin lukemista luulin häntä Pirkkalan kunnanjohtajaksi. YTHS:n jono -kuva on vähän kuin äitini kotialbumista: päät eivät ole mahtuneet kuvaan. Kyse on varmaan intimiteettisuojasta, mutta parempi ratkaisu olisi ollut vaikka jonoja tai odotusaikoja tai hoidon hintaa kuvaava grafiikka.
Kolumni/pääkirjoitus kaipaa minusta otsikkoa, mutta kyse lienee konseptista. Aihavalinta on sikäli uskalias, että lehti ilmestyy vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Ajatus jäi hiukan hämäräksi. Oliko tarkoitus kritisoida sitä, että me suomalaiset aina pahoitamme mielemme, vai sitä, että katsomme linnan juhlia? Näin lyhyeen tekstiin riittää yksi ajatus.
YTHS-juttuun olisin kaivannut vähän lisää informaatiota. Kuinka pitkään YTHS:ssä joutuu odottamaan hoitoa? Kunnallisella puolella maksetaan käyntien mukaan, mutta paljonko? Paljonko opiskelijoita ”pienemmillä paikkakunnilla” (pienemmillä kuin mikä, muuten?) on eli kuinka isoa joukkoa jutun lopussa esitetty uhka koskisi? Kuinka paljon opiskelijoita ylipäätätään on? Erityisesti vihlaisi ensimmäinen sitaatti: ”– Kunnallinen terveydenhuolto Tampereella toimii kuulemma paremmin kuin paikallinen YTHS, kertoo Tamkon puheenjohtaja Sofia Jalonen.” Kuulemma? Uutisjutussa tämmöiset asiat pitäisi todentaa. Miksi juttu muuten on tehty nyt? Asiasta on puhuttu pitkään, mutta onko nyt tapahtunut tai tapahtumassa jotain joka tekee siitä ajankohtaisen?
Olisin antanut tälle jutulle enemmän tilaa, tehnyt siihen grafiikkaa ja kerännyt kunnolla tietoa. Alaikäiset saavat… -juttu ei ole erityisen yllättävä eikä kiinnostava. Sama itse asiassa sanotaan myös jutun viimeisessä lauseessa. Sinänsä juttu on kelpo uutisjuttu, siitä vain puuttuu se uutinen.
En oikein ymmärtänyt, miksi Pirkkala vetää -juttu oli tehty. Aihe on kiinnostava, mutta käytännössä koko jutun sisältö on otsikossa. Aihe olisi kaivannut syventämistä. Miksi Pirkkala kiinnostaa? Mitä asukkaiden korkea tulotaso ja koulutus kunnalle tarkoittavat? Onko tilanne aina ollut tämä vai onko Pirkkala alkanut vetää vasta viime vuosina? Käyvätkö pirkkalalaiset Tampereella töissä eli onko Pirkkalasta tullut keskiluokan nukkumalähiö? Entä mitä kehityksestä ajatellaan Kihniössä? Mika Hakkarainen edustaa jutussa tavista, mutta onkin kaupunginvaltuuston jäsen eli ei oikea tavis kuitenkaan. Hänen osuutensa lyhyessä jutussa oli kohtuuttoman suuri.
Pari huomiota graafeista: Koulutustason mittari ei aukene minulle lainkaan. Mikä VKTM-indeksi? Koska sitä ei selitetä, luvut eivät merkitse lukijalle mitään. Ja 27000 euroa vuodessa tienaava ei tunnu kovin varakkaalta: se on 2250 euroa kuukaudessa, mikä on kai vähän alle keskipalkan. Tämänkin graafin selitys on aikamoista hepreaa. Tulee vähän sellainen olo, että toimittaja ei ole itsekään ihan ymmärtänyt, mistä on kyse.
Ovatko aukeaman alaosan jutut aina samanmittaisia? Kaipaisin vähän kokovaihtelua ja kuvitusta edes yhteen juttuun. Glögilasi? Bäckman?
Otsikointi on hiukkasen lepsua. Ensikysyjä on keksitty sana, joka ei aukea. Paremmin: ”Ylioppilaslehti sai Bäckmanin aineiston” tai vastaavaa. Glögijutun otsikkoon olisin nostanut sen, että mietojen glögien myynti kasvaa. Sehän on kai ainoa muutos tuossa asiassa?
Aika moni uutispätkä alkoi alusta eikä uutisesta. Bäckman-jutussa uutinen on kai se, että YL näki aineiston, ei se että kukaan muu ei pyytänyt. Veronpalautuksissa uutinen on kai se, että maksu onnistui aamupäivän aikana eikä se, että maksutapa on muuttunut. Glögissä uutinen on kai mietojen juomien myynnin kasvu. Kesäaika-jutussa uutinen on kaiketi palvelun odotettua vilkkaampi käynnistyminen, ei aloitepalvelun avaaminen joulukuussa.
Yksinkertainen konsti uutisen ytimen havaitsemiseen on tiivistää jutun sisältö mielessään yhteen lauseeseen. Siinä on asia, jolla juttu kannattaa aloittaa.
Veronpalautusuutisessa oli päivämäärävirhe eikä Sepa-standardin mainitseminen varsinaisesti selkeyttänyt uutista.
Toimittajia harhautetaan konfliktialueilla -otsikko on niin kryptinen, etten lukisi juttua. Paremmin: Israel sensuroi toimittajia? En ole varma, koska en saanut jutusta oikein kuvaa siitä, mitä väitöskirja käsittelee. Ensimmäinen lause antaa hyvin epätarkan kuvan väitöskirjan sisällöstä: sen luettuaan luulee, että kyse on toimittajan työstä yleensä, vaikka seuraavassa kappaleessa paljastuu, että kyse on Lähi-idän konfliktialueista.
Seutulippu-uutinen oli joukon paras: selkeä, yksinkertaisesti kirjoitettu, monipuolinen. Hyvää työtä!
Näin lehti tehtiin -juttu ei visuaalisesti oikein erotu uutisista. Kehykset? Jokin muu paikka? Minusta näiden juttujen merkitys on kertoa jotain, joka kertoo jutun tekemisen syistä tai paljastaa taustoista jotain, jota lukija ei muuten saisi tietää. Nyt niin ei tapahdu. Kirjoittajan rekikokemukset ja kaakao eivät ole erityisen kiinnostavia, sori.
Sivut 4–5
Hienoa, että kuville on annettu tilaa. Pääkuva on mielestäni hieno (ehkä kattolampun olisi voinut rajata pois ja ottaa tilalle etualan yleisöä), samoin sen vieressä oleva tumma otos. Pikkukuva yleisöstä on turha. Olisin myös halunnut nähdä Juha A. Leppäsen kasvot kunnolla.
Aukeaman kuvatekstit ovat suoraan sanottuna surkeita. Kuvateksti on hyvä tilaisuus koukuttaa lukija aiheeseen, mutta nämä tekstit ovat yhdentekeviä.
Juttu alkaa repparina, mutta muuttuu pian asiatekstiksi. (Tähän mokaan lankeaa kyllä moni ammattitoimittajakin.) En oikein saanut kiinni jutusta. Oliko tarkoitus kertoa Juha Leppäsestä (jonka nimestä jutussa on jäänyt väli-A.) vai tapahtumasta? Nyt se ei tehnyt oikein kumpaakaan. Ja jos Aron on esiintynyt viimeksi elokuussa kuten kuvateksti kertoo, onko jutun alussa kiemurteleva jono elokuulta vai Tapahtumien yöltä, josta puhutaan toisessa kappaleessa? Kuinka paljon keikkoja Aronilla on? Kuka Leppänen oikeastaan on ja miksi hän laulaa juuri Elvistä? Mitä hän tekee työkseen? Kuka on ”eräs korkea-arvoinen kirkonmies” ja miksi hänen nimeään ei voi kertoa?
Yksinkertainen vinkki jutun kirjoittamiseen: Mieti, mistä juttu kertoo ja miksi. Kerro siitä. Kirjoita kuin puhuisit ystävällesi.
Kainalojuttu täydentää hyvin pääjuttua. Kirjoittajan kannattaa miettiä kielikuviaan: ”oli selkärankaa tukea” on aika keinotekoinen ilmaisu, samoin ”näyttävä kirkko”.
Sivu 6
Pääkuvan miehen kasvojen uurteet ovat upeat. Olisin kernaasti nähnyt saunarakennuksen vähän laajemmin. Kaipasin yhteen kuvaan miljöötä. Pikkukuvan kolhot WC-kirjaimet eivät varsinaisesti luo kuvaa viihtyisästä saunasta.
Juttu alkaa napakasti, hyvä! Jo ensimmäisessä tekstijaksossa pitäisi kuitenkin kertoa, mistä on kyse. Nyt lukija ei tiedä ennen toisen jakson alkua, että puhe on päihdekuntoutujien saunasta. Toisessa virkkeessä on muuten turha pilkku: lauseilla on yhteinen lauseenjäsen mies (miksi mies eikä hän?), joten pilkkua ei tule.
Tässäkin jutussa repparimaisuus katoaa alun jälkeen. Repparia kirjoittaessasi tuo aika ja paikka esiin ainakin alussa, lopussa ja kerran siinä välissä.
Kaipasin juttuun lisää konkretiaa ja yksityiskohtia. Nyt juttu jää pintaan, lipuu ohi koskettamatta. Mistä asioista saunassa juuri sinä iltana puhuttiin? Millaisia saunojien vaikeat tai erikoiset elämät ovat? Millainen on ihmisten vinoutunut käsitys alkoholisteista?
Tuntuu, että kirjoittaja on pysytellyt etäällä aiheestaan. Ehkä hän ei ole uskaltanut kysyä henkilökohtaisia kysymyksiä tai ehkä aika on loppunut kesken. Toivottavasti se ei johdu siitä, ettei hän ole ollut kiinnostunut.
Olisin tehnyt Tapani Tumista oikeasti jutun päähenkilön. Hänen kauttaan olisi voinut kertoa saunan merkityksestä. Nyt emme saa tietää Tumista paljoakaan: hän ei perusta ahdasmielisestä ajattelusta, on käynyt saunalla toistakymmentä vuotta, pitää hyvänä sitä että saunassa istuu kaikenlaisia ihmisiä ja aikoo tulla saunaan tänäkin jouluna. Miksi hän käy siellä? Kuka hän on? Mitä sauna hänelle merkitsee?
Kirjoittaessa kannattaa muuten tarkkailla omia asenteitaan. Nyt kirjoittaja asettaa päihdekuntoutujien vastakohdaksi lääkärit ja taiteilijat. Eiköhän päihdekuntoutujienkin joukosta löydy kyseisten ammattien harjoittajia.
Sivu 7
Erinomaisesti rakennettu juttu! Alku nappaa lukijan mukaansa (tuo voisi tapahtua minulle) ja kirjoittaja laajentaa näkökulman juuri oikeassa kohdassa. Kalle kohdataan lopussa uudelleen ihan niin kuin pitääkin. Faktaboksi täydentää juttua hyvin.
Jutussa sinänsä ei ole mitään uutta, mutta se on kiinnostava eikä liian pitkä. Pari pikkuhuomiota: Jos poliisilla tai tietosuojavaltuutetulla ei ole tietoja määristä, mistä kirjoittaja tietää, että näitä rikoksia tehdään yhä enemmän? ”Se on meidän vastuullamme, jos olemme olleet huolimattomia” on huonoa suomea. Jos pikavippifirma huomaa, että velka on väärän henkilön nimissä, kuka maksaa jo otetut vipit? Se ei tästä käy ilmi.
Sivun kuva on kekseliäs, siitä plussaa.
Sivut 8–11
Ingressissä on paljon turhia sanoja (Vaatteet näkyvät kuvissakin. Ja sit ”Tämä joukkue ei koostu konkareista vaan aikuisiällä aloittaneista luistelijoista” –> Aikuisena aloittaneet luistelijat xxx – turha sanoa mitä joukkueessa EI ole) ja aika vähän informaatiota.
Juttu on oikein kelpo reppari. Vinkki: Tarkkaile kappaleiden pituuksia. Välillä kappaleet saavat olla pitkäkin, välillä on hyvä rytmittää tekstiä yhden rivin kappaleella. Ja siivoa turhat sanat. Ensimmäisessä jaksossa sellaisia ovat ainakin nämä: Eläväinen ja… joukkueen… jalanheittoihin (–> heittoihin)… aikuisiällä (–> aikuisena)… sen sijaan… puolestaan.
Varsinkin koska kyseessä on kuvareportaasi, olisin halunnut nähdä yhden laajakuvan, jossa naiset luistelevat Kakkosaukeaman alareunan jalkakuva ei tätä tarvetta täytä. Pääkuvan valinnasta en ole varma, mutta minunhan ei pitänytkään arvioida kuvia. Kuvatekstit ovat tässäkin jutussa hukattu mahdollisuus.
Sivu 12
Kiva kuva (mutta miksi Kawata tarkastelee vinyylilevyä?), surkea kuvateksti (taas!) ja suhteellisen kryptinen otsikko.
Ensimmäinen kappale on vähän epämääräinen. Minkä alan opiskelija? Minkä alan yritys? Ei lukija tiedä Kawatasta mitään, hänelle pitää huomata kertoa kaikki.
Juttu kyllä paranee. Kirjoittaja perustelee ensimmäisessä jaksossa, miksi juttu on tehty: koska Kawata on onnistunut alallaan (mikä se sitten onkin, ilmeisesti jotain mainonnan tekemistä) opettajiensa epäilyistä huolimatta. Hyvä!
Perusasiat pitäisi kertoa selkeämmin. Jutusta ei oikein käy ilmi, mikä Cocoan alkuperäinen liikeidea oli (ilmeisesti ei-mainokset, koska Kawata vihasi mainoksia) tai miksi kysyntä hiipui tai miksi nyt menee niin hyvin että on varaa maksaa 13 ihmisen palkka.
Vinkki: ”Näytä, älä kerro” on myös featurekirjoittajan kultainen sääntö. Tässä jutussa kirjoittaja kyllä tyytyy lähinnä kertomaan. Mitä tarkoittaa että Kawata on aina yhtä hukassa videoidensa kanssa? Millaisia olivat hankalat ensimmäiset vuodet? Konkretiaa! Yksityiskohtia! Elämää!
Mietin tässäkin jutun kirjoittajan piiloasenteita. ”Cocoan mainokset poikkeavat perinteisistä mainoksista, joiden päätarkoitus on yksisuuntaisesti tiedottaa.” Aika moni mainostaja olisi perustellusti eri mieltä mainosten tarkoituksesta: tarkoitus on kai saada yleisö kiinnostumaan, kiintymään ja lopulta ostamaan. Usein se onnistuu parhaiten kertomalla tarina ja vetoamalla tunteisiin.
Jutun faktaboksi on turha. Siinä olevat asiat joko kerrotaan jutussa tai ne pitäisi kertoa jutussa (puoliksi japanilainen -mainintaa lukuun ottamatta). Ellei faktaboksiin löydy mitään uutta ihmisestä, siihen voisi laittaa jotain tietoa alasta yleensä.
Se jogurttimerkki on muuten Activia, ei Aktivia.
Katukriitikot on sanomalehtien rakastamaa gallup-höttöä, jota ilmeisesti on pakko tehdä. Tässä tapauksessa aihevalinta oli vähän hölmö: Ihmisten on vaikea kommentoida mielekkäästi jotain, jota ei ole vielä nähty. Mietin myös, että jos lehden kohderyhmää ovat 20–30-vuotiaat, kannattaako gallupiin ottaa 55-vuotias?
Sivu 13
Miksi näin? -juttu on terävä ja tuore. Hyvää työtä!
www-pätkästä en ymmärrä mitään. Ehkä se johtuu siitä, etten ole lukenut Jouko Pihan blogia, mutta epäilen konseptin toimivuutta muutenkin.
Gradu paketissa on hauska ja kiva konsepti, mutta menisin vielä pidemmälle: puristakaa gradu twiittiin eli 140 merkkiin. Miksi just 300 merkkiä?
Lämpenee jätti minut kylmäksi, koska luin lehden perjantaina eli Linnan juhlien jälkeen. Muistakaa lukija kirjoittaessanne!
Mediapeliä-kolumnista pidin kovasti. Teksti on naseva ja tarpeeksi kärjistetty toimiakseen. Kappaleiden rytmiä kannattaa miettiä, nyt kaikki kappaleet ovat pitkiä ja keskenään suunnilleen samanpituisia. Ja hyvänen aika, laittakaa nyt näihin juttuihin otsikko! Ellei se jostain syystä ole mahdollista, pitäkää edes ingressit lyhyinä. Tuo ylipitkä teksti olisi saanut minut jättämään jutun lukematta, ellen olisin ollut velvoitettu tähän.
Mitä ihmettä? -juttua en ymmärrä lainkaan. Jutussa kukaan ei väitä, että superliivit pelastavat naisen, joten en ymmärrä otsikkoa. Jutussa on muutama perustelematon väite (”kuosi, hinta ja materiaalit ovat kohdillaan”) ja paljon kuulopuheita, mutta ei mitään näkökulmaa.
Sivu 14
Lassen kertomus on napakka ja toimii hyvin. Vähän enemmän hänestä olisi voinut kertoa, opiskelualan edes. Jaksotus on minusta tarpeeton: lyhyen tekstin lukee kyllä ilman noita versaalialoituksia. Tässäkin kirjoittajan kannattaa tarkkailla kappaleiden pituuksia ja keskinäistä rytmiä.
Itse pääjuttu alkaa lepsusti, vähän kuin kouluaine. Mene suoraan asiaan! Tilastotiedot vapautuksen syistä voi laittaa vähän myöhemmin juttuun. Tässäkin toimisi aiemmin antamani vinkki: Tiivistä juttu mielessäsi yhteen lauseeseen ja ymmärrät, mikä aiheessa on olennaista. Aloita sillä.
Pikkujuttu: Ei lyhenteitä lehtikieleen. Siis ei 90-luvun vaan 1990-luvun.
Olisiko jutun kuvituksena muuten voinut käyttää symbolikuvaa tai rakennettua kuvaa tai kuvamanipulaatiota? Valittu kuva on vain täytettä, koriste. Kuvalla olisi voinut myös kertoa jotain.
Sivu 15
Hieno kuva! Se on niin hyvä, että jätän kysymättä, miksei kuvaa ollut myös Mikaelasta. Lehden paras kuvateksti!
Ei-otsikko on aina vähän huono ratkaisu. Paremmin vaikka näin: Työkokeilu syrjii vastavalmistuneita.
Jutun aihe on runsaiden työtermiensä vuoksi hankala, mutta kirjoittaja selviää suhteellisen hyvin. Tämänkin jutun alku on vähän löysä. Mene suoraan asiaan kiertämättä kronologian kautta. Tämän jutun aihehan on se, että vastavalmistuneiden työttömien tilanne heikkenee. Se sanotaan vasta toisssa kappaleessa.
Kirjoittajan kannattaa tarkkailla verbejään: tässä jutussa on aivan liikaa passiiviverbejä.
Faktaboksiin oli jäänyt yksi ainakin minulle outo termi: onko työttömyysetuus sama kuin työttömyyskorvaus? Ehkä johonkin olisi voinut listata sanaston, joka selittäisi työelämävalmennuksen, työharjoittelun ja työkokeilun erot.
Miksi tämä juttu muuten oli Ideoissa eikä yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden Luotaimessa?
Sivu 16
Kivasti kirjoitettu juttu! Nauratti ääneen tuo ”siitä se harrastus sitten lähti” -kohta. Lämmin ja sympaattinen sivu, josta tuli hyvä mieli.
Mihin olivat unohtuneet kuvatekstit?
Pääotsikko ei oikein tunnu nivoutuvan juttuun. Se voisi kertoa mistä tahansa.
Sivu 17
Otsikon molemmat osat toimivat erikseen, mutta eivät yhdessä. Toisessa pitäisi auttaa lukijaa ymmärtämään, mistä on kysymys. Eli jos pääotsikko on ”
Hävinnyt tarjoaa kahvit”, ingressin pitäisi olla jotain ”Torikahvilan korttirinki on Tammelan äijien toinen koti”. Ingressissä muuten kannattaa yleensäkin välttää tuollaista ”tämä on” -rakennetta, koska se ei oikeastaan viittaa mihinkään.
Kuka on kuvassa? Kuvatekstissä pitäisi ehdottomasti olla miehen nimi. Ja miksi mies on kuvattu kadulla? Eivätkö heput pelaa sisätiloissa?
Jutun alku on vähän tylsä. Paremmin toimisi kohtaus, joka toisi miehet ja tilanteen lukijan päähän. Muuten teksti etenee kivasti.
Kirjoittajan kannattaa tarkkailla viittauksiaan. Esimerkiksi viimeisen kappaleen ”he aikovat istua” yrittää viitata eläkeläisiin, mutta epäonnistuu, koska edellä on kappale, jossa puhu on Virtanen. Siis ”hän” eikä ”he”.
Muistilista on erittäin kiva! Tuntui, että tuosta kyllä jokainen löytää itselleen parhaat myyjäiset. Hyvin ajateltu. Yksi pilkkuvirhe harmittaa.
Näin koin onnistuu olemaan selkeästi ajateltu. Hyvä! Kappaleiden samanpituisuudesta motkotan taas, samoin otsikon puuttumisesta. Tähänhän mahtuisi myös nosto, joka taas toisi yhden tarttumiskohdan lukijalle.
Sivu 18
Hevosen kuva on aina hyvä valinta.
